Ajankohtaista

Rauman pääkirjastosta voi lainata liikuntavälineitä 3.5. alkaen

Rauman pääkirjaston liikuntavälinelainaamon välineitä.

Rauman pääkirjastosta voi lainata erilaisia liikuntavälineitä maanantaista 3.5. alkaen. Lisäksi lainattavissa on esimerkiksi sykemittari ja pihapelejä.

Välineitä löytyy jokaisen liikkujan tarpeisiin. Tällä hetkellä valikoimaan kuuluu kotikuntoiluvälineitä, sauvakävelysauvoja, erilaisia palloja, sulkapallo- ja tennismailoja, pesäpallovälineitä, kompassi, potkulauta eli scootti, frisbeekiekkoja sekä lumikengät.

– Toivottavasti kaupunkilaiset hyödyntävät lainattavia liikuntavälineitä ja saavat niistä iloa liikuntaan sekä harrastamiseen, liikuntaneuvoja Iida Elonen sanoo.

Liikuntavälineet lainataan kirjastosta lainausautomaatilla. Laina-aika on 14 vuorokautta. Lainan uusiminen tai välineen varaaminen ei ole mahdollista.

– Monet välineet ja niiden pakkaukset ovat hankalasti käsiteltäviä, joten toivomme lainaamisessa omatoimisuutta ja lainausautomaatin käyttämistä. Liikuntavälineitä palauttaessa pitää kuitenkin ottaa yhteyttä kirjaston henkilökuntaan, Rauman pääkirjaston osastonjohtaja Maisa Hyytinen kertoo.

Asiakkaiden on huolehdittava lainaamiensa välineiden puhdistamisesta itse, sekä ennen että jälkeen käyttämisen.