Ajankohtaista

Rauman satamassa avoimien ovien päivä lauantaina 7.4.

Rauman satama ilmakuvassa

Rauman Satama Oy ja Euroports Rauma Oy järjestävät yhdessä alueella toimivien yritysten, yhteistyökumppaneiden ja viranomaisten kanssa avoimien ovien päivän Rauman satamassa lauantaina 7.4. klo 10-15. Tilaisuus on maksuton ja kaikille avoin.

Sataman näyttelyalueella on mahdollista tutustua muun muassa Euroports Rauma Oy:n satamassa käytettävään moderniin lastinkäsittelykalustoon sekä viranomaisten kalustoon. Alueen yritykset ja viranomaiset esittäytyvät varastossa 9 ja sen läheisyydessä. Käy tutustumassa laiturissa oleviin Länsi-Suomen merivartioston vartiolaiva Uiskoon, luotsikutteriin sekä Alfons Håkansin hinaaja Jupiteriin. Paikalla on myös Tullin ja Satakunnan pelastuslaitoksen kalustoa sekä merivartioston muuta kalustoa. Myös merimieskirkon edustaja on paikalla. Poliisikin saattaa piipahtaa paikalla työtehtävien salliessa. Satakunnan ammattikorkeakoulun pisteellä voit opetella solmujen tekoa aidon merikarhun kanssa. Tapahtumassa viihdyttää myös Rauman Poikasoittokunta.

Lapset ja lapsenmieliset pääsevät nauttimaan Tivoli Seiterän Pilvenpyörän tarjoamista maisemista sekä Eläinkarusellista. Laitteisiin on ilmainen pääsy.

Tarjolla lapskoussia, sekä munkkia, kahvia ja mehua.

Kulkeminen tilaisuuteen tapahtuu ainoastaan Karin kentältä järjestetyillä opastetuilla bussikuljetuksilla, eivätkä bussit pysähdy matkalla ottamaan/jättämään matkustajia. Kuljetukset satamaan lähtevät noin viiden minuutin välein klo 9.45–14.15. Karin kentällä on paikoitusalue. Koska satamassa on lauantaisinkin työpäivä, liikkuminen satama-alueella on turvallisuussyistä sallittu vain rajatulla alueella ja siirtyminen paikasta toiseen on mahdollista ainoastaan linja-auton kyydissä. Alle 10-vuotiaat lapset vain aikuisten seurassa.

Tapahtumassa mukana:
• Euroports Rauma Oy
• Baltic Tank Oy
• Suomen Viljava Oy
• Tulli
• Alfons Håkans Oy
• Finnpilot Oy
• Satakunnan pelastuslaitos
• Länsi-Suomen merivartiosto
• Satakunnan ammattikorkeakoulu