Ajankohtaista

Rauman sote-johtaja haastaa kaikki koronataisteluun

Valkoinen Rauma-logo sinisellä pohjalla.

Rauman kaupungin koronajohtoryhmä kokoontui tiistaina 16.2. illalla entisestään pahentuneen koronatilanteen takia. Rauman tartunnat ovat nousseet hälyttävästi ja liikkeellä on myös muuntoviruksia, jotka tarttuvat koronan perusmuotoa herkemmin. Rauman oman lääkärikunnan lisäksi myös Satakunnan tartuntatautilääkäri näkee Rauman tilanteen erittäin huolestuttavana.

Perjantain jälkeen on 65 henkilöä saanut positiivisen testituloksen. Tartunnoista puolet on lähtöisin työpaikoilta ja puolet perhepiiristä. Työpaikkatartuntoja on löytynyt useista pienyrityksistä ja muista organisaatioista. Erityisesti työpaikkojen kahvihuoneet ovat osoittautuneet otollisiksi virusten leviämispaikoiksi.

Rauman tartunnanjäljittäjät ovat nyt erityisen kovilla koronan vastaisessa työssä. Heidän tehtävänsä viruksen leviämisen ehkäisemisessä on äärimmäisen tärkeä. Myös korona-rokotuksiin pitää riittää henkilöstöä.

─ Kyllä hälytyskellot ovat jo alkaneet soida kovaa. Isona murheena on se, miten jo pitkään työssään joustanut ja ansiokkaasti toiminut henkilökuntamme riittää välttämättömiin ja kaikkiin uusiin lisätehtäviin. Nyt painetaan pitkää päivää ilman vapaapäiviä, jotta saataisiin Raumalla tilanne kääntymään parempaan suuntaan, sosiaali- ja terveystoimen johtaja Satu Helin kertoo.

Talvisodan henkeä peliin

Sote-johtaja Helin haastaa kaikki raumalaiset tekemään parhaansa tässä tilanteessa. Runsaan kahden metrin turvaväliä tulee pitää ja maskin käyttö on ehdottoman tärkeää kodin ulkopuolella toimittaessa. Käsiä pitää näistä varotoimista huolimatta pestä tai desinfioida riittävän usein. Kaikki tarpeeton matkustaminen ja asiointi kannattaa säästää myöhemmäksi ja muutenkin kerrata terveysviranomaisten antamat suositukset.

Rauman kaupunki on jo aiemmin jakanut maskeista ja turvaväleistä muistuttavia julisteita kauppa- ja palveluyritysten käyttöön. Nyt niistä tehdään lisää kieliversioita ja annetaan ne Rauman yrittäjien ja Rauman kauppakamarin jaettavaksi eteenpäin. Työpaikoilla julisteiden seinille tai opasteisiin kiinnittämisen lisäksi tulee henkilöstön kanssa niiden merkityksestä keskustella ja tarttua havaittuihin epäkohtiin välittömästi.

─Tässä on nyt winwin –tilanne. Ihmiset voivat omalla käyttäytymisellään vaikuttaa hoitohenkilöstön jaksamiseen ja siihen, että jäljitystyö jatkuu tehokkaana ja että sairastuneiden hoitamiseenkin riittää käsipareja. Tässä tarvitaan nyt talvisodan henkeä yhteisen vihollisen taltuttamiseksi, Satu Helin sanoo.

Raumalla täydet leviämisvaiheen rajoitukset käytössä

Rauma on jo ottanut käyttöön leviämisvaiheen rajoitukset ja alueellisen tartuntatautien torjunnan työryhmän seuraavia linjauksia odotetaan torstaina 18.2.

─ Raumalla kysymys on enemmänkin siitä, että saadaan voimassaolevat suositukset täysimääräisesti käyttöön kuin, että rajoituksia tulisi lisää. Lasten lähiopetus ja harrastustoiminta pyritään pitämään käynnissä mahdollisimman pitkään, Satu Helin arvioi.

Malttia myös hiihtolomalla

Terveysviranomaisia huolestuttaa erityisesti lähestyvä lasten hiihtoloma. Satu Helinin ohje on, että vapaa-ajan matkalle ei lähdetä vaan loma vietettäisiin omassa perhepiirissä pelien ja hyvien kirjojen parissa ja välissä ulkona reippaillen. Erityisen hienoa on se, että nyt Raumalla pääsee jäälle ja lähisaaristoon vaikka piknikille, uudenlaista ulkoilukulttuuria luomaan.