Ajankohtaista

Rauman taidemuseo täydentää loppuvuoden ohjelmistoa Petra Koiviston, Sinikka Palosen ja Anu Sukasen näyttelyillä

Rauman taidemuseo osallistuu Raumlaine Joul -kokonaisuuteen täydentämällä näyttelyohjelmistoa lokakuussa avautuneen Omalla maallaan – Kyläkuvaaja Hanna Heinilä -valokuvanäyttelyn rinnalle. Lauantaina 13.11. yleisölle avautuu kolme uutta näyttelyä. Esille pääsevät taidegraafikko Petra Koivisto sekä raumalaiset kuvataiteilijat Sinikka Palonen ja Anu Sukanen.

Taidemuseon yläkerran valtaavat taidegraafikko Petra Koiviston suurikokoiset monotypiat. Notes on ulvilalaislähtöisen Petra Koiviston ensimmäinen yksityisnäyttely Satakunnassa. Kuvataideakatemiassa opiskelleen Koiviston vedokset ovat suurimmillaan liki kaksimetrisiä, ja hänen työhuoneessa Jalasjärven Luopajärvellä on Suomen suurimpiin kuuluva grafiikanprässi.

– Työskentelyssäni laatta on kuin päiväkirjan tai muistikirjan tyhjä sivu. En suunnittele enkä luonnostele kuvaa, vaan haluan työskentelyni olevan mahdollisimman vapaata, hetkessä tapahtuvaa. Annan nähtyjen ja koettujen asioiden ja tapahtumien vaikuttaa työskentelyyni. Laatan telaus ja maalikerrokset ovat kuin ajatuskerrostumia, Koivisto kertoo.

Rauman taidemuseo ottaa käyttöön kaksi uutta näyttelytilaa taidemuseossa

– Aloitimme taidemuseon 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi leikkimielisen Showcase-vitriininäyttelyiden sarjan, jolla halusimme tavoitella paikallisia taiteilijoita. Näyttelyiden korkea taso kannusti jatkamaan aloitetta vuoden 2022 ajan. Uudistamme konseptia nyt siirtämällä näyttelyvitriinin museokaupasta meidän perusnäyttelytilaan, ja laajentamalla näyttelyä myös hieman vitriinin ulkopuolelle, Rauman taidemuseon museointendentti Heta Kaisto kertoo.

Uudistuneen Showcase-näyttelysarjan ensimmäinen taiteilija on Raumalla syntynyt Anu Sukanen (s. 1969), joka yhdistää taiteessaan taidegrafiikkaa, valokuvataidetta, ympäristötaidetta ja performanssia. Sukasen näyttely Onnea on! esittelee teoksia, jossa keramiikka ja lyöntimetallit kohtaavat luonnonmateriaaleja sekä installaation, joka esittelee Sukasen myös performanssitaiteilijana – työskentelytavan, jonka taiteilija aloitti tarpeesta toimia zero waste -periaatteella. Performansseissaan Sukanen toimii tiiviissä yhteistyössä valokuvaaja Jari Sorjosen kanssa.

Taidemuseon pihan verstas avoinna viikonloppuisin

Taidemuseon pihalla sijaitsevan verstastila otetaan näyttelykäyttöön joulukauden ajaksi. Esillä on pitkän linjan raumalaistaiteilija Sinikka Palosen (s. 1948) uusia teoksia kahdesta aiheesta – suudelmista sekä kissoista. Sinikka Palonen on valmistunut Suomen Taideakatemian koulusta vuonna 1975 ja työskennellyt aktiivisesti taiteilijana siitä alkaen. Hänelle myönnettiin taiteilijaeläke vuonna 2015. Eläkepäiviään viettävä taidemuseon entinen intendentti Janne Koski on kirjoittanut näyttelyyn taiteilijaesittelyn pitkän yhteistyön pohjalta.

– Sinikka Palonen on käsitellyt taiteessaan eri henkisten ja uskonnollisten perinteiden kuvamaailmasta innoituksensa saaneita aiheita, mutta Palosen teoksissa näyttäytyy myös hänen oma myyttinen symbolimaailmansa, runollisia kuvia inhimillisen elämän alakuloisuudesta ja arvoituksellisuudesta, kuvia ihmisen suhteesta luontoon, elämään ja maailmankaikkeuteen, Koski kuvailee taiteilijan maailmaa.

Uusimmassa näyttelyssä suudelmat jatkavat Palosen aikaisempaa sarjaa syleilevistä ja suutelevista pareista. Musta sarvipäinen, leveästi irvistävä kissa on uudempi aihe. Kissa näyttää rääväsuiselta rellestäjältä, kun taas teosten naishahmon olemus vaihtelee mietteliään meditatiivisesta murheelliseen, vuolaasti kyynelehtivään.

Petra Koiviston näyttely Notes ja Anu Sukasen vitriininäyttely Onnea on! ovat esillä 13.11.2021 – 31.1.2022 Rauman taidemuseossa. Sinikka Palosen Suudelman lumo ja kissan katse on avoinna perjantaista sunnuntaihin 13.11. – 19.12.2021 taidemuseon verstaassa. Showcase-näyttelyn taiteilijahaku vuodelle 2022 avautuu joulukuussa. Haku kohdistuu Raumalla ja sen lähialueilla toimiviin taiteilijoihin.