Ajankohtaista

Rauman talousohjelman valmistelu vaatii lisää aikaa ja laskentaa – Päätöksenteko siirtyy syksyyn

Rauman kaupungintalon julkisivua edestä kuvattuna kesäaikaan. Sininen taivas taustalla.

Rauman kaupungin Vahva ja vakaa Rauma -talousohjelmaa on valmisteltu aktiivisesti koko alkuvuosi. Ohjelman toimenpide-ehdotusten vaikutusten arviointi on osoittautunut ennakoitua moninaisemmaksi ja laskentaan halutaan varata lisää aikaa. Ohjausryhmä päätti 10.4. kokouksessaan jatkaa valmisteluaikaa siten, että kokonaissuunnitelma voidaan julkaista 21.8.

− Valmistelutyötä tehdessämme on konkretisoitunut, että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kyse on Rauman mittakaavassa merkittävistä rakenteellisista uudistuksista, jotka haluamme tehdä kunnolla. Jotta voimme tarkastella kaupungin taloudellista kokonaisetua, tarvitsemme kattavampia laskelmia ja selvityksiä vaikutusten arvioimiseksi, kaupunginjohtaja Kari Koski toteaa.

Kaikilla toimialoilla on tehty paljon selvitystyötä, mutta valmistelut ovat eri vaiheissa. Lisäaikaa tarvitaan myös kokonaistaloudellisten laskelmien tekemiseen. Esimerkiksi sosiaali- ja terveystoimialan sekä sivistystoimialan palveluverkkokokonaisuuksiin liittyvät vaihtoehtoiset suunnitelmat vaikuttavat yli toimialarajojen ja vaativat tarkempaa selvittelyä. Kaatunut valtakunnallinen sote-uudistus vaikuttaa sekin merkittävästi ratkaisuihin. Myös uuden eduskunnan ja hallitusohjelmien linjaukset halutaan huomioida ennen ohjelman julkistusta.

Talousohjelman kokonaissuunnitelma julkaistaan keskiviikkona 21.8. Julkaisuun liittyen järjestetään useita kuntalais-ja sidosryhmätilaisuuksia. Lisäksi kuntalaisille ja henkilöstölle avataan nettikysely talousohjelmaan liittyvistä toimenpiteistä ja mielipiteistä laaditaan yhteenveto, jota käsitellään ohjausryhmän kokouksissa. Ohjausryhmä tekee lopullisen ehdotuksensa kaupunginhallitukselle vasta tutustuttuaan kuntalaisilta ja henkilöstöltä saamaansa palautteeseen ja tehtyihin vaikuttavuusarviointeihin. Kaupunginvaltuusto päättää talousohjelman toimenpiteistä marraskuun kokouksessaan.

Vahva ja vakaa Rauma -talousohjelmalla tähdätään Rauman kaupungin talouden tasapainottamiseen vuosina 2019−2022. Kaupungin toiminnot käydään tarkasti läpi ja niihin liittyvät tehostamisvaihtoehdot tuodaan yhteiseen keskusteluun. Valmisteluvaiheessa säästövaikutuksia haetaan 20 miljoonan euron edestä. Toimenpiteiden arvottamisen jälkeen lopullinen säästötavoite asettuu 15 miljoonaan euroon.

Taloustilanteen huomattavaan heikkenemiseen ovat johtaneet toimintakatteen voimakas kasvu muun muassa toimialojen menopaineiden, lakimuutosten talousvaikutusten ja työmarkkinaratkaisun takia. Lisäksi valtionosuudet ja yhteisöverotulot ovat vähentyneet.

Vuoden 2018 tilinpäätös toteutui merkittävän alijäämäisenä, kuten myös vuoden 2019 tilinpäätöksen arvioidaan toteutuvan. Rauman kaupunki on ryhtynyt konkreettisiin tehostamistoimenpiteisiin elinvoimaisuutensa turvaamiseksi, koska myös tulevaisuudessa valtionosuudet todennäköisesti vähentyvät edelleen, verotuloissa on haasteita, palvelutarpeet kasvavat ja edessä on mittavia investointeja. Rauma ei ole kuitenkaan kriisikunta, sillä kaupungilla on 108 miljoonaa euroa kumulatiivista ylijäämää ja lainakanta on maltillinen.

Vahva ja vakaa Rauma -talousohjelman ohjausryhmä kokoontuu seuraavan kerran 13.5.