Ajankohtaista

Rauman telakan alueella todettu 19 koronatartuntaa – selvitystyö jatkuu

Rauman kaupunki tiedotti maanantaina 25.1. koronatartunnasta, johon liittyen testattiin 33 Rauman telakan alihankintayrityksen työntekijää. Heistä 19:llä on todettu koronavirustartunta.

Positiivisen koronatuloksen saaneet henkilöt on asetettu eristykseen. Lisäksi kaikki maanantaisen tartunnanjäljityksen perusteella altistuneet on ohjattu karanteeniin. Tartunta on todennäköisesti peräisin ulkomailta eikä työmaan ulkopuolella tiedetä olevan altistuneita.

Kaikki altistuneet testattiin nopeasti

Rauman telakan alueelle on tiistaina 26.1. perustettu näytteenottopiste, jossa otetaan tänään näytteet noin 50 henkilöltä. Näytteenoton jälkeen henkilöt ovat poistuneet työpaikalta koteihinsa, ja heidät on asetettu omaehtoiseen karanteeniin, kunnes vastaus saadaan. Tartunnanjäljityksessä altistuneeksi tunnistettavat asetetaan kuitenkin viranomaisen määräämään 14 vuorokauden karanteeniin. Jos tapauksia löytyy lisää, tartunnanjäljitys laajenee edelleen.

Testitulosten odotetaan valmistuvan keskiviikkoillaksi, jolloin asiasta voidaan tiedottaa lisää.

– Testausta tehdään nyt laajasti, koska positiivisen testituloksen saaneita oli näin paljon. Koronatartunta on peräisin ulkomailta ja näin ollen muunnosviruksen leviämisen mahdollisuus on olemassa, Satakunnan sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava lääkäri Raija Uusitalo-Seppälä sanoo.

Rauman terveyspalvelut tekee tartunnanjäljitystyötä yhteistyössä Satakunnan sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaavan lääkärin ja Rauman telakan toimijoiden kanssa. Telakan toimijoilta on saatu apua esimerkiksi altistuneiden selvittämisessä, testauspisteen perustamisessa ja tulkkauksissa.

– Tartuntamäärät ovat Raumalla jälleen huomattavasti kasvussa. Vahvan maskisuosituksen noudattaminen on nyt ensiarvoisen tärkeää tartuntojen ehkäisemiksi. Jokaisella on vastuu paitsi itsestään myös muista ihmisistä, tartuntataudeista vastaava lääkäri Irene Reinvall muistuttaa.

Rauman terveyspalveluista tähdennetään, että mikäli karanteeniin määrätty sairastuu, hänen on mentävä testiin. Testauksen avulla ei voida lyhentää karanteeniaikaa.

Koronavirusinfektion tavanomaisin itämisaika on noin 4–5 vuorokautta, mutta se vaihtelee 1–10 vuorokauden välillä. Jos altistuneella on vähäisiäkin oireita, kuten nuhaa, yskää, kurkkukipua, kuumetta, haju- tai makuhäiriötä tai joissakin tapauksissa ripulia, on tärkeää hakeutua testiin viiveettä.