Ajankohtaista

Rauman uuden kauppakeskuksen rakennuslupahakemus jätetty

Rauman uusi kauppakeskus, havainnekuva.

Kiinteistö Oy Tarvontori on jättänyt perjantaina 30.8. Rauman kaupungille uuden kauppakeskuksen rakentamista koskevan rakennuslupahakemuksen.

− Rakennuslupa valmistellaan syksyn aikana ympäristö- ja lupalautakunnan ratkaistavaksi, Rauman kaupungin rakennustarkastaja Timo Heinilä toteaa.

Lupaprosessiin kuuluvat muun muassa viranomaislausuntojen hankkiminen, naapurien kuuleminen, asiakirjojen ja suunnitelmien tarkastelu sekä mahdolliset suunnittelupalaverit.

− Rakennuslupasuunnitelmat ovat loppuvuodesta lainvoiman saaneen asemakaavan mukaiset, Kiinteistö Oy Tarvontorin hallituksen puheenjohtaja Jari Pölönen toteaa. Rakennuslupa myönnettäneen syksyn aikana. Samanaikaisesti jatketaan rakentamisen valmistelua sekä saatetaan loppuun vuokrasopimusneuvotteluja.

Lupahakemuksen mukaan kaksikerroksinen kauppakeskus koostuu kahdesta osasta, jotka on yhdistetty toisiinsa lasisen nivelen, uuden pääsisäänkäynnin välityksellä. Autopaikoitustilat sijoittuvat rakennuksen katolle ja linja-autoasema palveluineen sijoittuu kauppakeskuksen yhteyteen Ajurinkadun päähän. Toinen pääsisäänkäynti sijaitsee kaupungintalon kulmassa. Kanalille avautuu liike- ja ravintolatiloja.

− Lähtökohtana on ollut rakentaa kauppakeskuskokonaisuus, joka luo hyvät kaupalliset lähtökohdat Rauman keskusta-alueelle ja toimii yhdistävänä tekijänä Vanhan Rauman kaupallisten toimijoiden kanssa. Mittakaavaltaan kauppakeskus soveltuu hyvin vanhan keskustan läheisyyteen. Ratkaisulla kanalin varresta syntyy mielenkiintoinen ja elävä alue. Julkisivut käsitellään pääasiassa säänkestävällä corten-teräksellä. Mokkamainen yleisilme luo lämpöä ja julkisivukäsittelyllä saavutetaan pienimittakaavaisempi ilme, toimitusjohtaja Pekka Mäki Sigge Arkkitehdit Oy:stä kuvaa.

Kauppakeskuksen havainnekuva Kauppakeskuksen havainnekuva Kauppakeskuksen havainnekuva