Ajankohtaista

Rauman vanhuspalvelut käynnistää ikäihmisten päivätoiminnan

Kuvituskuva vanhuspalvelut

Rauman kaupungin vanhuspalvelut käynnistää jälleen ikäihmisten päivätoiminnan. Päivätoiminta jouduttiin sulkemaan keväällä koronaepidemian vuoksi. Toiminta on tarkoitus käynnistää porrastetusti syys-lokakuun vaihteessa. Epidemiatilanne on Raumalla tällä hetkellä rauhallinen, ja toimintaa sopeutetaan, jos tilanne muuttuu.

– Tiloja ja toimintatapoja on muokattu korona-epidemia huomioiden, jotta toiminta olisi asiakkaille mahdollisimman turvallista, palvelupäällikkö Arja Kumpulainen kertoo.

Päivätoimintatilat sijaitsevat entisen Marttilanmäen palvelukeskuksen kiinteistössä, osoitteessa Koilahdentie 256. Kiinteistössä toimii myös lyhytaikaishoidon yksikkö.

Toteutus tapahtuu kahdessa ryhmässä, joissa molemmissa on kerrallaan kuusi asiakasta. Ryhmät toimivat erillään toisistaan ja omissa tiloissaan. Myös kuljetus on järjestetty ryhmäkohtaisesti. Toistaiseksi asiakkaiden on mahdollista osallistua joka toinen viikko, jotta toimintaa voidaan tarjota mahdollisimman monelle asiakkaalle.

Ryhmäkokojen rajallisuuden vuoksi osa asiakkaista on jouduttu rajaamaan toiminnan ulkopuolelle. Päivätoimintaan osallistuminen ei ole mahdollista, mikäli asiakkaalla on säännöllinen lyhytaikaishoidon jaksotus, jos asiakkaan on mahdollista osallistua muuhun säännölliseen toimintaan, tai asiakkaan terveydentila ei salli päivätoimintaan osallistumista turvallisesti.

­– Osallistua voi vain oireettomana ja päivän aikana noudatetaan hygieniasuositusten mukaisia suojautumisohjeita. Ryhmäkuljetuksissa käytetään suunenäsuojusta, kertoo päivätoiminnan palveluesimies Silja Itkonen.

Päivätoiminnan työntekijät ottavat ennen toiminnan aloittamista yhteyttä asiakkaisiin puhelimitse. Puhelun yhteydessä päivitetään mahdollisesti muuttuneet asiakastiedot, selvitetään päivätoimintakuljetuksen tarve sekä sovitaan tarkemmin aloittamisen ja kuljetuksen aikatauluista.