Rauman vesi- ja viemäriliikelaitoksen uuden toimistorakennuksen julkisivussa olevaan betonipilariin maalataan parhaillaan seinämaalausta. Kesän aikana tulleista ehdotuksista pilariin maalattavaksi teokseksi valikoitui kuvataiteilija Mollu Heinon Pinta-teos.
Pinta on kuvaus siitä, miten aurinko välkehtii Äyhönjärven pinnalla. Taivaan värit heijastuvat veden pinnalle ja vesi aaltoilee kevyesti. Kuvan on tarkoitus kuvastaa myös lepoa luonnon ääressä.
– Vesiaihe ylipäätään liittyy tietysti vesilaitoksen toimintaan ja onhan se myös elämän edellytys monin tavoin. Käytin aikalailla taiteilijan vapauksia valitessani väriä. Halusin korostaa maalauksen intensiteettiä enkä tyytynyt aivan realistisiin väreihin. Kirkas ja raikas värimaailma toimii myös kontrastina tummalle asfalttipihalle ja punatiiliselle rakennukselle, Heino kuvailee teostaan.
Tällä hetkellä pohjaväri on maalattu ja yksityiskohtien maalaaminen aloitetaan sään mukaan. Neljän neliömetrin kokoinen teos valmistuu syksyn aikana ja on nähtävissä osoitteessa Pumpputie 2.