Ajankohtaista

Rauman taidemuseon kesäpihalla pirskahtelee heinä-elokuussa 2021

Kesäkuppila Laura taidemuseon pihalla

Rauman taidemuseon kesäpiha herää eloon heinäkuun alussa, kun taidemuseon leivintuvassa avautuu Brummin kesäkuppila Laura perjantaina 2.7.

Kesäkahvilatoiminta levittäytyy piknik-henkisesti koko taidemuseon kauniiseen pihaan ja puutarhaan. Myös taidemuseon verstas on kesän ajan kahvila- ja näyttelykäytössä. Kesäkuppila Laura on avoinna taidemuseon aukioloaikoina, pääsääntöisesti tiistaista sunnuntaihin klo 10-17.

Brummi tuo mukanaan myös kattauksen tapahtumia ja konsertteja. Sunnuntaina 4.7. kesäkuppila Lauran virallisen avajaisillan musisoinnista vastaa yhdeksänhenkinen puhallinbileyhtye TIMO Brass Band. Lippuja konserttiin voi ostaa ovelta tai ennakkoon Brummin nettikaupasta.

Kesäkuppila Laura ja taidemuseon kesäpiha näyttelyineen ovat avajaispäivänä auki normaalisti klo 10-17 ja illan konsertti alkaa klo 19. Myös seuraavana viikonloppuna 9.-11.7. Kesäkuppila Laura on avoinna pidennetyin aukioloajoin klo 10-21. Loppukesän tapahtumista tiedotetaan lisää kesän edetessä.

Heinäkuussa on luvassa paljon tapahtumaa, kun Rauman pitsiviikon ohjelmisto iltakonsertteineen levittäytyy taidemuseon kesäpihalle 17.-25.7. Pitsiviikon ajan myös taidemuseon verstas on kahvilan sijaan työpaja- ja ohjelmakäytössä. Elokuussa Kesäkuppila Lauran ohjelmisto täydentyy ja taidemuseon pihalla esiintyy muun muassa Edu Kettunen, Mika Kuokkanen ja Iikles sunnuntaina 1.8.

Kesäkuppilan lisäksi taidemuseon leivintuvassa ja verstaassa avautuu Laura Hynnisen näyttely Unia vai kaikuja, joka kuvailee yöllisiä kokemuksia – unia, unettomuutta, ahdistusta, inspiraatiota. Taiteilijan mukaan yöaikaan huolet tuntuvat ylitsepääsemättömiltä, menneisyyden salaisuudet luovat varjoja, uni ja valve sekoittuvat.

Hynnisen näyttely on yöllisten maisemien tutkielmia ja vaellusta sisäisessä metsässä. Maalaukset on tehty öljyvärillä ja sekatekniikalla pleksille kerroksellisuuden maksimoimiseksi. Laura Hynninen on myös yksi Rauma Festivon vuoden 2021 taiteilijoista ja hänen mukaansa on nimetty myös Brummin kesäkuppila Laura. Näyttely on avoinna taidemuseon leivintuvassa ja verstaassa 8.8. asti.