Ajankohtaista

Raumanjoen taimenten poikaset ovat kuoriutuneet

taimen

Raumanjoen taimenien lisääntymismenestys on ollut vaihtelevaa vuosien aikana, mutta viime syksynä tapahtunut kutu näyttäisi onnistuneen. Ensimmäiset taimenten pienpoikaset ovat viikon sisällä kuoriutuneet Raumanjoen kutusoraikoistaan, ja tarkkasilmäisimmät voivat havaita 2-3 senttimetrin mittaisia poikasia sorakoiden ympäristössä. Myös uusia poikasia voi kuoriutua vielä kevään mittaan.

Aikaisempina vuosina taimenkantoja on seurattu Raumanjoessa sähkökoekalastuksella sekä yksilöllisten tunnusmerkintöjen avulla. Ensimmäistä kertaa tavoitteena on laskea kuoriutuneiden pienpoikasten määrä kutusoraikoiden ympärillä ja saada tällä tavoin tietoa kutumenestyksestä.

Kevään 2019 aikana 20.5.-9.6. välisenä aikana toteutetaan valtakunnallinen pienpoikasten kevätseuranta, johon kaikki aiheesta kiinnostuneet harrastajat ja ammattilaiset ovat tervetulleita mukaan. Tarkkailu tulee suorittaa kuivalla maalla liikkuen, sillä poikasalueilla ei saa kahlata keväällä. Päivällä poikasten havaitseminen voi olla vaikeampaa kuin iltaisin pimeällä taskulampun avulla.

Lisää tietoa seurannasta sekä havainnointiohjeet ja -lomakkeet löytyvät täältä.

Tiesitkö?

  • Taimen nousee kutemaan kotijokeensa syksyisin.
  • Kutupaikat ovat sorapohjaisia virtapaikkoja, joihin taimennaaras kaivaa kuopan haudatakseen mätinsä talveksi.
  • Keväisin taimenen poikasta, joka on vasta kuoriutunut kutusorakosta, kutsutaan pienpoikaseksi. Kesän lopulla, kesän kasvaneita taimenia kutsutaan nollikkaiksi.

Video: Minna Kivimäki