Ajankohtaista

Risteilyalus M/S Albatros vierailee Raumalla 7.9.

MS_ALBATROS

M/S Albatros -risteilyalus saapuu Rauman satamaan perjantaina 7.9. ja viipyy laiturissa klo 14–21. Risteilyaluksen matkustajat ovat pääasiassa saksalaisia.

Matkustajista reilut 400 tutustuu päivän ja illan aikana Raumaan erilaisten retkien muodossa. Tutustumiskohteina ovat muun muassa UNESCOn maailmanperintökohteet Vanha Rauma ja Sammallahdenmäki. Lisäksi heille järjestetään kaksituntinen bussikierros, jonka aikana kierretään Raumaa laajemmin.

– Risteilyaluksen vierailu ja retkien järjestäminen on jälleen monen toimijan hieno yhteinen ponnistus, niin bussikuljetusten, opastusten kuin retkien suunnittelunkin osalta. Esimerkiksi osa museokohteista on vierailua varten avoinna klo 19 asti, matkailuneuvoja Jenna Ylipuranen kertoo.

Kyseessä on 16 päivää kestävä Itämeren risteily. Matka alkoi perjantaina 31.8. Saksan Bremerhavenista ja päättyy samaan satamaan sunnuntaina 16.9. Suomessa alus vierailee Oulussa ja Raumalla. Raumalta risteilyalus jatkaa matkaansa kohti Pietaria.

Rauman Sataman hallintojohtaja Tanja Angelova on mielissään Rauman alueen ja Rauman sataman saamasta näkyvyydestä tänä kesänä risteilyalusten piirissä.

– On hienoa saada jo toinen risteilyalus Raumalle tänä vuonna, edellisistä vierailuista onkin ehtinyt jo kulua muutama vuosi. Toivottavasti saamme tulevaisuudessakin risteilijöitä vieraiksemme, ne tuovat aina toisenlaista tekemistä tänne rahtisatamaan, hän toteaa.

 

Kuvan lähde: phoenixreisen.com