Ajankohtaista

Satakuntalaisen Osakunnan paluumuuttopalkinto Rauman kaupungin Kesäteekkarikampanjalle

Paluumuuttajapalkinto

Satakuntalaisen Osakunnan paluumuuttopalkinnon saa tänä vuonna Kesäteekkarikampanja, jonka on toteuttanut Rauman kaupunki.

Paluumuuttopalkinto on osakunnan jakama kiertopalkinto, jota on jaettu vuodesta 2005 asti. Palkinto myönnetään vuosittain sellaiselle taholle, joka on osoittanut mielenkiintoa maakunnasta opiskelemaan lähteneitä ylioppilaita kohtaan ja toiminut aktiivisesti paluumuuton edistämiseksi. Aiemmin paluumuuttopalkinto on myönnetty mm. Satakunnan ELY-keskuksen Töihin tänne -kampanjalle, SuomiAreenalle, Porin kaupungin viestinnälle, Helsingi Raumlaiste Seoralle sekä Satakuntavaltuuskunnalle.

– Kesäteekkarikampanjallaan Rauman kaupunki näyttää esimerkillisesti ja konkreettisella tavalla haluavansa tukea korkeakoulutettavien opiskelijoiden työllistymistä. Muutto kaupunkiin on tehty erittäin helpoksi kampanjaan osallistuville. Madaltunut kynnys tutustua tai palata Satakuntaan kesätöiden myötä luo nuorille osaajille siteitä sekä raumalaiseen työnantajaan että paikallisiin. Kesäteekkarikampanja edistää yleisesti paluumuuttoa sekä Satakunnan tunnettuutta ympäri Suomea, jonka vuoksi se on oivallinen vastaanottaja Osakunnan paluumuuttopalkinnolle, perustelee Satakuntalaisen Osakunnan kuraattori Riikka Pasanen.

Satakuntalainen Osakunta on Helsingin seudulla opiskelevien satakuntalaisten ja satakuntalaismielisten korkeakouluopiskelijoiden yhteisö, joka tarjoaa jäsenilleen toimintaa, tapahtumia, palveluita sekä asuntoja keskellä Kamppia. Satakuntalainen Osakunta luovutti palkinnon Rauman kaupungin yritysasiantuntija Heikki Nurmelle Satakuntalainen ehtoo -juhlassa Helsingissä lauantaina 30.10.2021.