Ajankohtaista

Sauvakävelytapahtumat tutustuttavat raumalaiset sauvakävelyn saloihin

Erityisliikunnanohjaaja Tiina Malinen sauvakävelemässä.

Rauman liikuntapalvelut järjestää kaksi sauvakävelytapahtumaa tiistaina 7.7. ja tiistaina 14.7. klo 14 Pohjoiskehän koulun hiekkakentällä. Tapahtumassa opetellaan sauvakävelytekniikkaa, jonka jälkeen lenkkeillään yhdessä Pyytjärven kuntoradalla. Sauvakävelyopastuksiin osallistuminen on maksutonta.

– Hiekkakentällä opetellaan tehokasta sauvakävelytekniikkaa. Sen lisäksi käydään läpi rinneharjoittelua ja jaetaan vinkkejä sauvailijan alku- ja loppuverryttelyyn. Lenkille voi ottaa mukaan oman sykemittarin. Myös omat sauvat tulee ottaa mukaan, erityisliikunnanohjaaja Tiina Malinen kertoo.

Sauvakävelytapahtumat ohjaa INWA Nordic Walking -ohjaajan pätevyyden omaava erityisliikunnanohjaaja Tiina Malinen.