Ajankohtaista

Senioreiden kulttuuriviikkojen ohjelmasisällöt keräsivät runsaasti yleisöä

ikäihmiset seuraavat syksyisessä puistossa maalauksen maalaamista

Sunnuntaina 17.10. päättyneet Senioreiden kulttuuriviikot tarjosivat ikäihmisille kaivattuja kohtaamisia kulttuurin parissa. Kahden viikon aikana Raumalla järjestettiin noin 20 tapahtumaa ja tilaisuutta, joihin jokaiseen riitti kävijöitä. Järjestäjät saivat kiitosta ohjelmasisällöistä, joihin osallistuttiin innolla. Ensimmäistä kertaa järjestetty Penkkilenkki-ulkoilutapahtuma keräsi paljon ulkoilijoita Rauman keskusta-alueelle nauttimaan liikunnasta ja kulttuurista.

– Ohjelmapenkkien sisällöt ilahduttivat ja puhuttelivat yleisöä. Aurinkoinen syysilma kruunasi koko tapahtuman ja ihmiset olivat hyvillä mielin liikkeellä. Tapahtuma oli kaikin puolin onnistunut ja se järjestetään varmasti jatkossakin, kulttuurituottaja Sanni Tuuppa kertoo.

Erityisenä toiveena oli viedä palvelukotien asukkaille kulttuuria paikan päälle. Palvelukotien asukkaat pääsivät muun muassa katsomaan Jouko Nummelan Muistoja Petäjäksistä -elokuvaa, osallistumaan kuva- ja sanataiteilija Suvi Nurmen runotyöpajoihin sekä nauttimaan tanssija Lotta Halisen TENHO-tanssisoolosta.

– Oli upeaa huomata, kuinka esitykset ja sisällöt koskettivat asukkaita pitkän tauon jälkeen. Kulttuurisisältöjen tarjoaminen palvelukodeissa oli yksi tämän vuoden Senioreiden kulttuuriviikkojen tavoitteista ja siinä onnistuttiin hyvin, Tuuppa toteaa.

Tapahtuman sisältöä tuotti Rauman kaupungin kulttuuri- ja museopalvelut yhteistyössä vanhuspalveluiden, kansalaisopiston, liikuntapalveluiden, musiikkiopiston, Lönnströmin museoiden, Rauman merimuseon sekä Rauman oppaiden kanssa.

Senioreiden kulttuuriviikkojen tapahtumissa kiinnitettiin erityistä huomiota terveysturvallisuuteen. Tilaisuuksissa noudatettiin voimassa olevia koronarajoituksia ja alueellisia suosituksia maskien käytöstä, turvaväleistä ja hyvästä käsihygieniasta.