Sporttikärryt innostavat raumalaisia lapsia ja nuoria liikunnan pariin

Sporttikärryt

Rauman kaupungin liikuntapalvelut tarjoaa kaupungin ala- ja yläkouluille hyödynnettäväksi sporttikärryjä. Ensimmäinen liikuntavälineillä täytetty peräkärry otettiin käyttöön syksyllä 2018. Kärrystä tuli pidetty ja kovasti käytetty, joten kaupunki hankki tänä syksynä toisen samanlaisen. Toisen kärryn myötä toimintaa voitiin laajentaa myös yläkouluille.

– Idea sporttikärryyn lähti innostamisesta. Haluamme antaa lapsille ja nuorille koulupäiviin liikuntavälineitä, jotka tekevät liikkumisesta helppoa ja mielekästä. Lisäksi kärryt tarjoavat sellaisia välineitä, joita kouluissa ei välttämättä ole ennestään käytössä, liikuntaneuvoja Iida Elonen kertoo.

Sporttikärry viipyy yhdellä koululla kahden viikon ajan. Molemmat kärryt ehtivät vierailla kullakin koululla kerran lukuvuoden aikana. Kärryjen liikuttelu on koulujen vastuulla. Seuraava koulu hakee kärryn edelliseltä koululta.

Viime lukuvuotena kärryt kiersivät kouluilla aakkosjärjestyksessä. Tänä vuonna aikataulu suunniteltiin arpomalla.

– Osalle kouluista osuu harmillisesti loma-ajat ja joulunalusaika, jolloin esimerkiksi koulun liikuntasali saattaa olla muussa käytössä. Tänä vuonna kärry vierailee hieman muita kouluja pidempään Nanun koululla haastavan salitilanteen vuoksi, Elonen sanoo.

Kärryn täydeltä tekemistä

Sporttikärryt ovat sisällöltään samantyyliset, mutta eivät kuitenkaan identtiset. Liikuntavälineitä on sekä sisä- että ulkokäyttöön. Muutama talvitavarakin löytyy. Kärryissä on esimerkiksi isot Air Trackit eli ilmapatjat, potkulautoja, erilaisia palloja ja mailoja, liikuntapelejä, pienempiä motoriikkatavaroita, leikkivarjoja, curling, puujalkoja, yksipyöräinen sekä keppihevosia. Lisäksi kärrystä löytyy perinteiset mölkyt ja hyppynarut.

Kärryn välineitä voi käyttää koulun liikuntatunneilla sekä välitunneilla. Lisäksi tavarat ovat muun muassa iltapäivä- ja liikuntakerhojen käytössä.

– Molemmissa kärryissä on sekä viime kauden tavaraa että kesällä hankittuja uusia välineitä. Välineet ovat todella kovassa käytössä ja osa hajoaa ajan myötä. Onkin pitänyt miettiä tarkkaan, millaiset liikuntavälineet kestäisivät kovaa kulutusta. Välineet ovat kuitenkin tarkoitettu käytettäviksi, Elonen toteaa.