Ajankohtaista

SuomiMies kannustaa raumalaiset liikkeelle 9.10.

Valtakunnallinen SuomiMies seikkailee -kiertue saapuu Raumalle Äijänsuon jäähalliin tiistaina 9.10. klo 14-18, jolloin kaikki raumalaiset ovat tervetulleita testaamaan kuntonsa maksutta. Kampanja kannustaa etenkin suomalaisia miehiä terveellisen ja liikunnallisen elämäntavan pariin. Testeistä saa kattavan käsityksen oman kehon kunnosta ja terveydentilasta.

Testiasemalla on mahdollisuus testata kuntonsa helposti ja hikoilematta arkivaatteissa kolmella SuomiMiehen kuntotestillä. InBody-testillä mitataan kehonkoostumusta, Polar-kuntotestillä kestävyyskuntoa ja puristusvoimamittauksella lihasvoimaa. Tulospapereiden lisäksi testaajat saavat evääksi asiantuntijoiden antaman testipalautteen sekä vinkkejä fiksun liikkumisen ja hyvän syömisen alkuun. Jäähallilla on myös raumalaisia terveysliikuntajärjestöjä, kuntokeskuksia sekä liikkujan apteekki esittelemässä omia vaihtoehtojaan liikunnan harrastamiseksi ja terveellisten elintapojen edistämiseksi. Näillä toimintapisteillä voi testata muun muassa keuhkojen kunnon sekä verensokeritason.

Kampanjan tarkoituksena on herätellä osallistujia pohtimaan arjen valintojaan ja kannustaa elämäntapamuutoksiin. Pienillä muutoksilla saadaan aikaan pysyviä tuloksia: hyvää oloa, kaventunutta vyötärönseutua, parempaa kuntoa ja terveitä vuosia niin työelämään kuin omien haaveiden toteuttamiseen.

Tapahtuman järjestää valtakunnallinen Liikunnan aluejärjestö LiikU yhdessä Rauman kaupungin liikuntapalvelujen kanssa.

SuomiMies seikkailee -esite