Ajankohtaista

Tämän viikon koronarokotusajat varattiin loppuun nopeasti

Lähikuva rokotteen antamisesta.

Rauman terveyspalvelut tiedotti tänään keskiviikkona 4.8. klo 11 vapaista koronarokotusajoista torstaille 5.8. ja perjantaille 6.8. Tiedotteessa kerrottiin myös mahdollisuudesta koronarokotteen toisen annoksen aikaistamisesta niille henkilöille, jotka ovat saaneet Pfizer-Biontechin koronarokotteen ensimmäisen annoksen viikolla 23 eli 7.–13.6. välisenä aikana tai aiemmin.

Koronarokotusajat varattiin loppuun alle kolmessa tunnissa.

– Hienoa, että rokotusajat saatiin nopeasti täyteen, sanoo vs. ylihoitaja Marja Iisakkala.

Seuraavista koronarokotusten puhelin- ja nettiajanvarauksista tiedotetaan myöhemmin tällä viikolla. Mahdollisuudesta aikaistaa rokotteen toista annosta tiedotetaan myös erikseen, kun se on seuraavan kerran mahdollista.

Tarkemmat tiedot riskiryhmistä, käytettävistä rokotteista ja rokotteiden vaihtamisesta löytyvät osoitteesta www.rauma.fi/koronarokotukset.