Ajankohtaista

Tapahtumatukea esitetään myönnettäväksi Rauman Joulutori ja Rantapuiston Venetsialaiset -tapahtumille

Yleisöä lähikuvassa.

Rauman kaupunki myöntää tapahtumatukea vuonna 2022 järjestettäville uusille tapahtumille. Tuki oli haettavissa 25.3.–18.4. Määräaikaan mennessä saapui kuusi hakemusta, joista Jermo Oy:n Rauman Joulutori -tapahtumalle esitetään myönnettäväksi 30 000 euroa ja Suomen Elämyspalvelu Oy:n Rantapuiston Venetsialaiset -tapahtumalle 10 000 euroa. Kaupunginhallitus käsittelee asiaa kokouksessaan maanantaina 2.5.

Hakemuksia arvioitiin myöntöperusteiden mukaisesti maakunnallisen vaikuttavuuden sekä laajan osallistuja- ja toimijajoukon osallistamisen näkökulmista. Toimintaa pisteytettiin myös laadun, laajuuden ja suunnitelmallisuuden perusteella.

– Tuettavaksi esitettyjen tapahtumien vaikuttavuus, sisältö ja konsepti sekä tavoiteltava osallistujamäärä erottuivat selkeästi muista hakemuksista, vaikka kaikki ideat ovat hyviä, kaupunkikehitysjohtaja Satu Saarinen kertoo.

Tapahtumatukea hakivat myös

• Lions Club Rauma Kanali Helme, Hyväntekeväisyyskonsertti
• Luanista Oy, Amazing JouluRauma
• Luanista Oy, Tonttukierros Tammelassa
• Suvitien Merijakamo Oy, Merijakamo FIT

Tukea voidaan myöntää enintään kolmelle tapahtumalle 40 000 euron määrärahasta. Kaikkiaan kuuden hakemuksen yhteissummaksi muodostui 71 200 euroa.