Ajankohtaista

Tapaturmapäivää vietetään perjantaina 13.4.

Pyöräilykypärä pyörän sarvessa.

Tänä vuonna tapaturmapäivänä perjantaina 13.4. kannustetaan turvalliseen mopoiluun ja kiinnitetään huomiota tapaturmiin, varsinkin kotona ja liikkuessa.

Rauman seudun liikenneturvallisuustyöryhmät muistuttavat, että mopo on oiva liikkumisväline nuorille ja vähän vanhemmillekin, mutta myös yksi turvattomimmista tarkasteltaessa onnettomuusriskiä ajettua kilometriä kohti. Jokainen mopon kuljettaja voi itse vaikuttaa omaan turvallisuuteensa pitämällä ajatukset liikenteessä, itsensä ja moponsa liikennekelpoisina sekä huomioimalla muut liikkujat.

Miehet naisia tapaturma-alttiimpia

Tilastokeskuksen sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusten mukaan tapaturmakuolleisuus on korkeampaa työikäisillä miehillä kuin naisilla.

Lähes 80 prosenttia vammaan johtaneista tapaturmista sattuu kotona ja vapaa-ajalla. Miesten tapaturmista runsas 70 prosenttia on koti- ja liikuntatapaturmia kun taas naisilla vastaava luku on runsaat 60 prosenttia.

Ennakoiden myös pyörän selässä

Arkimatkojen kulkeminen pyörällä on hyödyksi terveydelle ja ilmastolle, mutta mahdollisiin tapaturmiin on hyvä varautua. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimus kertoo, että liikenneonnettomuuksista yli 50 prosenttia sattuu pyöräillessä.

Pyörä kannattaa huoltaa ennen pyöräilykauden käynnistymistä. Pesun lisäksi tulee tarkistaa jarrujen toimivuus, renkaiden kulutuspinnat, vanteet ja pinnojen kireys sekä valojen ja heijastimien kunto. Myös soittokelloa kannattaa testata. Onnettomuuden sattuessa kypärä suojaa tutkitusti pää- ja aivovammoilta. Kypärän kunto ja oikea kiinnitys tulee tarkastaa aina ennen liikkeellelähtöä.

Koulu- ja työmatkojen kulkeminen pyörällä on positiivinen ilmiö. Kunnon varusteilla ja joustavalla ajotyylillä sekä muiden huomioinnilla saa varmistettua turvallisen matkan. Suuren osan tapaturmista voi välttää omilla valinnoilla, tunnistamalla vaaran paikat, käyttämällä turvavälineitä ja arvioimalla riskit ennalta.

Tapaturmapäivän ajankohta vaihtelee vuosittain, sillä päivää vietetään jokaisena perjantaina 13. päivä. Vuonna 2018 päiviä on kaksi, 13. huhtikuuta ja 13. heinäkuuta.