Ajankohtaista

Töihin tänne -kampanja jatkuu – sivustolla uutta materiaalia

Nuorten työpaja, maalaus

Töihin tänne -kampanjan toinen vaihe on käynnistynyt. Lounais-Suomen alueen työllisten määrä on lisääntynyt lähes 20 000 henkilöllä viimeisen kahden vuoden jaksolla. Alueen yritykset tarvitsevat edelleen reilusti lisää työvoimaa myös alueen ulkopuolelta. Lounais-Suomeen syntyy lähivuosien kuluessa 30 000 uutta työpaikkaa.

Syksyn kampanjan rahoittajina toimivat Varsinais-Suomen ja Satakunnan ELY-keskukset työ- ja elinkeinoministeriön myöntämän rahoituksen osalta, Satakuntaliitto, Varsinais-Suomen liitto sekä alueen kunnista Turku, Pori, Rauma, Salo, Uusikaupunki, Laitila, Eura, Loimaa, Kemiönsaari sekä Turun seudun kunnat.

Mistä on kyse?

Töihin tänne -konseptin avulla tehdään pitkäaikaista ja tavoitteellista alueen mainetyötä. Kampanjan kohderyhmänä ovat erityisesti 18–35-vuotiaat nuoret ja nuoret perheet Lounais-Suomen ulkopuolella Etelä-Suomen kasvukolmiossa ja pääkaupunkiseudulla.

Kohderyhmän tavoittamiseksi kampanjassa panostetaan digimarkkinointiin, jonka avulla alueesta ja töistä kiinnostuneet ohjataan www.töihintänne.fi -nettisivustolle. Tavoitteena on tukea alueen yritysten rekrytointityötä.