Ajankohtaista

Torninosturit ja ensimmäiset seinäelementit nousevat pian Karin kampuksen työmaalle

Karin kampuksen rakennustyömaa elokuussa 2021.

Karin kampuksen eli uuden liikunta-, vapaa-aika- ja koulukeskuksen työmaalla valmistaudutaan torninosturien tuloon. Perustusten rakentamiseen liittyvät porapaalutukset valmistuivat kuluvalla viikolla. Uimahallin ja tulevan musiikkiopiston perustusten valutyöt ovat loppusuoralla. Paaluanturoiden valutyöt ovat alkaneet tulevan parkkihallin alueella.

Elokuun loppupuolella työmaalle tehdään nosturipedit, ja elo-syyskuun vaihteessa tontille alkaa rakentua kolme korkeaa torninosturia. Nostureiden avulla siirretään painavia rakennuselementtejä paikoilleen ja liikutellaan erilaisia rakennusmateriaaleja.

– Nostureita tarvitaan työmaalla siihen asti, että koko rakennus on noussut harjakorkeuteen, ulkokuori on kiinni, elementit asennettu ja painavat nostot suoritettu. Kampuksen mittavan koon vuoksi yhden torninosturin ulottuvuus ei riitä koko rakennuspohjan alalle, ja siksi nostureita tarvitaan useampia, rakennuttajainsinööri Juha Tuominen kertoo.

Kookkaat betonielementit eli pilarit, palkit, seinäelementit ja ontelolaatat kuljetetaan elementtitehtaalta Raumalle kuorma-autoilla. Ensimmäiset väestönsuojien seinävalut tehdään elokuun lopulla.

Uimahallin tasausaltaat alkavat hahmottua

Kampuskokonaisuuteen kuuluvan uimahallin rakennuslohkossa tehdään parhaillaan alustäyttöjä eli anturoiden ja pohjakerroksen lattian välistä tilaa täytetään kiviaineksella ja tarvittavilla eristeillä.

Uimahallin alapuolelle alkavat pian muotoutua betonista valettavat tasausaltaat sekä rakennuksen sammutusjärjestelmää palveleva sammutusvesiallas.

Tasausaltaat ovat osa uimahallin allastekniikkaa. Ne sijaitsevat allasteknisissä tiloissa varsinaisen allasosaston alapuolella. Tasausaltaissa tasataan uima-altaiden vesimäärän muutoksia.

– Uimareiden syrjäyttämä vesimäärä kulkeutuu loiskekourujen ja vedenpuhdistuksen kautta tasausaltaaseen. Kun uima-allas tyhjenee uimareista, sama määrä vettä syötetään tasausaltaasta takaisin. Eri lämpötilaisilla allasvesikierroilla on aina omat tasausaltaat, Tuominen sanoo.

Vesijohtoverkosto ei riitä rakennuksen sammutusjärjestelmälle, joten sitä paikataan sammutusvesialtaan avulla.

Karin kampuksen on tarkoitus valmistua heinäkuun loppuun mennessä vuonna 2023. Välitavoitteeksi on asetettu liikuntatilojen valmistuminen maaliskuussa 2023.

Katso 1.-6.8.2021 Karin kampuksen työmaalta kuvattu video osoitteessa https://youtu.be/YN747NGsyhI.

Karin kampuksen valutyöt. Raudoitusta Karin kampuksen työmaalla. Lähikuva Karin kampuksen työmaan rakennusvaiheesta elokuussa 2021. Karin kampuksen rakennustyömaa elokuussa 2021. Paaluja pystyssä Karin kampuksen työmaalla.