Ajankohtaista

Ui kesäksi kuntoon -kampanja alkaa 1.3.

uima-allas, allas- uimahalli

Rauman uimahalli on jälleen mukana valtakunnallisessa Ui kesäksi kuntoon -kampanjassa 1.–31.3.

Kampanja-aikana osallistujat keräävät metrejä uiden ja minuutteja vesijuosten tai -jumpaten. Osallistujat saavat uimahallista suorituskortin, johon omat uinti-, vesijumppa- ja vesijuoksusuoritukset voi merkitä.

– Kampanjaan osallistuneiden kesken arvotaan myös uintiin ja vesijuoksuun liittyviä palkintoja, Rauman uimahallin esimies Joni Penttilä vinkkaa.

Kampanjan loppupuolella 29.3.–2.4. uimahalliin rakentuu lasten Wibit-rata.

Rauman uimahalli on osallistunut Ui kesäksi kuntoon -kampanjaan jo useana vuonna. Tilastotietoja löytyy vuodesta 2000 eteenpäin.

– Kampanja on suosittu. Viime vuonna osallistuneita liikkujia oli Raumalla tarkalleen 571, Penttilä kertoo.

Uimahallit kilpailevat leikkimielisesti myös keskenään erikokoisten hallien sarjoissa. Kolme aktiivisinta uimahallia palkitaan kussakin sarjassa. Kampanjan tavoitteena on tukea uimahallien toimintaa ja lisätä näkyvyyttä sekä aktivoida uusia kävijöitä.

Tutustu Ui kesäksi kuntoon -kampanjasivuihin

Katso Rauman uimahallin aukioloajat ja lisätiedot