Ajankohtaista

Uimahalli avataan asiakkaille seuraavan kerran 17.8.

uimahalli sisältä

Koronavirusepidemiasta johtuvien poikkeusolojen vuoksi Rauman uimahalli pidetään kiinni kevään ja kesän ajan. Uimahalli avataan asiakkaille seuraavan kerran 17.8. Poikkeusoloista johtuvan sulun aikana uimahallissa tehdään erilaisia kunnostus-, huolto- ja siivoustöitä. Normaalisti uimahalli on yleensä suljettu kesän ajaksi juhannusviikosta alkaen.

Altaiden tyhjennys ja peseminen aloitettiin tiistaina 14.4. Saunojen lauteita uusitaan ja sasutetaan eli pintasuojataan. Yleisiä kunnostustöitä tehdään myös uimahallin laitteille ja pinnoille. Pukukaappeja ja lukkoja huolletaan. Lisäksi naisten pukuhuoneen kattoikkunat korjataan.

Uimahallin sulkeminen työllistää, mutta tuo myös säästöjä.

– Normaalikevään käyttökuukausiin verrattuna uimahallin energiakuluissa säästyy poikkeusolojen vuoksi noin 30 000 euroa kuukaudessa, vs. liikuntatoimenjohtaja Ari Rajamäki kertoo.

Uimahallissa sijaitsevat kuntosalitilat maalataan ja kunnostetaan. Jatkossa tiloissa tulee toimimaan kaupungin matalan kynnyksen kuntosali.