Ajankohtaista

Uuden asukkaan ilta kokosi tuoreet raumalaiset saman katon alle 27.3.

Rauma järjesti 27.3. Uuden asukkaan ilta -tilaisuuden, jonka tarkoituksena oli kertoa kaupungista ja sen tarjoamista palveluista. Toista kertaa järjestetty tilaisuus pidettiin Palvelupiste Pyyrmanissa, jossa osallistujat saivat omatoimisesti tutustua kaupungin palveluihin eri infopisteissä.

Ilta avattiin tervetuliaispuheilla kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kalle Leppikorven sekä toimialajohtaja Sari Salon toimesta.

– Rauma on kompakti, täällä on edullista asua ja harrastusmahdollisuudet ovat erinomaiset. Innovatiivinen teollisuus on osa kaupunkiamme ja myös kulttuurielämä elää Raumalla vahvana, Leppikorpi totesi.

Uuden asukkaan illat ovat osa Rauman Tarinan jalkauttamista kuntalaisille. Kaupunki on siirtymässä entistä osallistavampaan ja keskustelevampaan toimintakulttuuriin ja haluaa kannustaa myös uusia raumalaisia mukaan palveluiden kehittämiseen.