Ajankohtaista

Vallan Rauma -näyttelyyn pääsee tutustumaan Vanhan Raatihuoneen yläkerrassa

Tommi-Wihtori Roström, Vanha Rauma.

Vanhan Raatihuoneen yläkerrassa on avautunut Vallan Rauma -näyttely. Se pidetään esillä vuoden 2023 loppupuolelle asti, jolloin raatihuoneen restaurointitöiden on tarkoitus alkaa.

Näyttely kertoo vallanjaosta maallisen ja hengellisen vallan välillä keskiajalta 1800-luvulle. Samalla pääsee tutustumaan 245 vuotta vanhan raatihuoneen rakennusvaiheisiin. Esillä on myös museon omista kokoelmista koottu rahakabinetti.

Vallan Rauma -näyttely ennakoi Vanhan Raatihuoneen tulevaa restaurointihanketta, joka toteutetaan vuosina 2023–2026. Näyttely pyrkii esittelemään rakennusta sen nykyisessä kunnossa ja ulkoasussa.

Kaikki nähtävillä olevat esineet ovat Rauman museon omista kokoelmista. Kokoelmatietojen mukaan ne ovat raatihuoneen alkuperäisiä kalusteita, Rauman kaupungin hallintoon ja virkamiehiin liittyviä sekä Rauman kirkosta lahjoitettuja. Näyttelyn kuvituksena on raumalaisen taiteilijan Tommi-Wihtori Roströmin grafiikanvedos Vanha Rauma.