Ajankohtaista

Valtakunnallinen puurakentamisen seminaari järjestetään Raumalla 10.3.

Puurakenne.

Rauman kaupungin tilapalvelut järjestää valtakunnallisen puurakentamisen seminaarin torstaina 10.3.2022 klo 9–17 kulttuuritalo Posellissa osoitteessa Nortamonkatu 12. Tilaisuuteen järjestetään etäyhteys ilmoittautuneille.  Seminaari on osa ympäristöministeriön rahoittamaa puurakentamisen kehittämishanketta.

Hankkeessa kerättävä ja hyödynnettävä tieto kohdentuu Raumalla ensisijaisesti Uotilan puukoulu ja –päiväkoti –kokonaisuuden valmisteluun. Tarkoitus on myös lisätä virkamiesten, päättäjien ja muiden toimijoiden osaamista ja tietoutta puurakentamisesta ja sen mahdollisuuksista. Uotilan puukoulun ja –päiväkodin rakennustöiden on suunniteltu alkavan vuoden 2023 loppupuolella.

– Seminaarissa saatava tieto ammennetaan koulukokonaisuuden suunnitteluun. Luvassa on tuoreinta tietoa ja tutkimusta puurakentamisesta. Luentojen yhteydessä on mahdollisuus käydä keskustelua Suomen eturivin puurakentamisen asiantuntijoiden kanssa, arkkitehti Leena Joki-Korpela kertoo.

Puurakentamisen seminaarissa puhujina ovat ympäristöministeriön, Tampereen ja Oulun yliopistojen, Stora Enson, Metsä Fibren, Lunawoodin, Kontiotuotteen sekä vastavalmistuneen ja palkitun Kaarelan suomalais-venäläisen puukoulun käyttäjien edustajat.

Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton. Aiheesta kiinnostuneet voivat ilmoittautua mukaan sähköisellä lomakkeella 6.3. mennessä. Osallistua voi etäyhteydellä tai paikan päällä.

Lopullinen toteutustapa ja lähiosallistujamäärä riippuu maaliskuussa voimassa olevista koronarajoituksista ja -ohjeistuksista. Tilanteen salliessa maksimi lähiosallistujamäärä on 200 henkeä. Osallistumiset otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä, ja toteutustapa vahvistetaan ilmoittautuneille viimeistään viikkoa ennen tilaisuutta.

Sähköinen ilmoittautuminen osoitteessa https://forms.office.com/Pages/ResponsePage.aspx?id=z3K0GB6C50aYXTHQM9be3uuFhx7XdiZFl4nDpIGwyr5URFkxSzJHVFI0UTlWN1ZCODMxTUpINThLRy4u

Seminaarin ohjelma

Puurakentamisseminaarin ohjelma

Lisätietoja ja yhteydenotot seminaaria koskien Leena Joki-Korpelalta, puh. 044 7934693, leena.joki-korpela@rauma.fi