Valtakunnallista nuorisotyönviikkoa vietetään 7.–13.9.

Kuovibiili ja nuoriso-ohjaajia.

Nuorisotyönviikkoa vietetään tänä vuonna 7.–13.9. Teemaviikon tarkoituksena on tehdä nuorisoalaa ja sen tekijöitä näkyväksi. Vuoden 2020 teemana on nuorten yhteiskunnallinen osallisuus paikallisella tasolla. Rauman nuorisopalvelut toteuttaa viikon aikana tempauksia ja kisoja sosiaalisessa mediassa. Lisäksi torstaina 10.9. nuoriso-ohjaajat jakavat markettien pihoilla hyvän mielen kortteja.

– Rauman nuorisopalvelut kannustaa nuoria seuraamaan nuorisotyön viikolla erityisesti @nuortenrauma Instagram-tiliä. Osallistamme nuoria skabojen avulla, nuoriso-ohjaaja Nina Kuusisto Huuskonen sanoo.

Kuusisto-Huuskosen mukaan nuorisotyönviikko koetaan tärkeänä muiden teemaviikkojen ohella.

– Nuorisotyöntekijän yksikään päivä ei ole samanlainen ja siihen vaikuttavat ensisijaisesti nuoret, jotka tuovat päiviin vaihtuvan sisällön.

Vuosittaista nuorisotyönviikkoa koordinoi kattojärjestö Allianssi ry. Järjestö julkaisee kuluvalla viikolla esimerkiksi profiilikuvakehyksiä sekä sosiaalisessa mediassa jaettavia kuvia. Kuvapohjien avulla kannustetaan nuoria kiittämään oman elämänsä tärkeitä nuorisotyöntekijöitä, -taloja, -järjestöjä sekä muita nuorisoalan toimijoita.

Lisätietoa Rauman nuorisopalveluista ja teemaviikosta löytyy osoitteesta www.nuortenrauma.fi sekä @nuortenrauma Instagram-tililtä.