Ajankohtaista

Vanhan Rauman asukkaita kannustetaan mukaan Pitsiviikko Liven valoinstallaation toteutukseen

Hauenguanon aukion taloja. Mies kävelemässä kadulla.

Vanhan Rauman alueella, erityisesti Hauenguanon aukion lähistöllä, toteutetaan juhlavalaistus kaupunkilaisten, Rauman kaupungin ja Pitsiviikon kunniaksi Mustan pitsin yönä perjantaina 24.7. Vanhan Rauman asukkaita kannustetaan osallistumaan juhlaan valaisemalla kotiensa ikkunat yhdessä kuvataiteilija Anne Roinisen avustuksella. Valoteos striimataan mukaan Pitsiviikko Live -lähetykseen, mutta sen voi kokea myös paikan päällä.

Öinen kaupunkinäkymä muuttuu yhteiseksi valoinstallaatioksi, jossa kodit linkittyvät toisiinsa kirkkain värein.

– Maailmanperintökohde Vanha Rauma kylpee hetken värikkäissä valoissa, joista myös kaduilla kulkijat pääsevät nauttimaan. Valoinstallaatiossa on mukana myös Rauman museoiden näyttely- ja toimistotiloja. Kyseinen valoteos tehdään yhteistyössä museoiden henkilökunnan kanssa, viestintäharjoittelija Meri Lehto kertoo.

Kuvataiteilija avustaa asukkaita valaisun suunnittelussa

Valoinstallaation suunnittelusta vastaa kuvataiteilija Anne Roininen yhdessä asukkaiden kanssa. Osallistuminen ei vaadi ennakkovalmisteluja tai erityisiä taitoja. Roininen lainaa ja tuo valaisimet asukkaan kotiin ja auttaa asukasta tekemään valaisun, joka tulee kytkeä päälle tapahtumapäivänä sovittuun kellonaikaan.

– Valoteos pidetään esillä muutaman tunnin ajan. Siitä ei jää jälkiä asuntoon, eivätkä käytössä olevat LED-valaisimet vie paljon energiaa tai lämpene. Osallistuminen on asukkaille maksutonta, Lehto sanoo.

Valoinstallaation toteutukseen tulee ilmoittautua mukaan perjantaihin 17.7. mennessä. Taiteilijan vierailut koteihin sekä valaisujen suunnittelut on mahdollista toteuttaa 20.-24.7. välisenä aikana. Suunnitteluun tulee varata aikaa noin puoli tuntia. Asukkaat voivat ilmoittautua mukaan puhelimitse viestintäharjoittelija Meri Lehdolle, puh. 044 793 3522.

Anne Roininen toteutti ensimmäiset yhteisölliset valoteokset Porissa vuonna 2012 yhdessä kuvataiteilija Anna Turusen kanssa. Sittemmin näitä somehiteiksi levinneitä teoksia on nähty eri puolilla Suomea ja kerran myös naapurimaassa Venäjällä.

Havainnollistava kuva: Leppävaaran valoteos 2017, kuvaaja Jussi Hellsten.