Ajankohtaista

Rauman taidemuseo täyttää 50 vuotta – museoon on vapaa pääsy 13.12.

Rauman taidemuseo täyttää 13.12.2020 jo 50 vuotta. Taidemuseo on perjantaina 11.12. auki klo 20 asti. Virallisena syntymäpäivänä sunnuntaina 13.12. museoon on vapaa pääsy. Taidemuseon syntymäpäiväjuhla on siirretty vallitsevan koronatilanteen vuoksi ensi kesään.

Taidemuseossa on parhaillaan esillä Anna Erikssonin esikoisnäyttely M – The Rituals of a Lonely Bitch. Näyttely sisältää voimakasta kuva- ja äänimateriaalia. Sitä ei suositella herkille tai nuorille katsojille ilman aikuisten valvontaa. Näyttely ei sovellu lapsille. Erikssonin näyttelyn lisäksi esillä on Kirsi Kuusiston Showcase-vitriininäyttely sekä museon perusnäyttely Eino Valtosen kokoelma.

Museovierailijoiden tulee huomioida, että museon sisätiloissa noudatetaan viranomaisten asettamia suosituksia maskin käytöstä ja turvaväleistä turvallisen museovierailun takaamiseksi. Kävijämäärää voidaan rajoittaa tarvittaessa.

Rauman taidemuseon historiaa

Taidemuseoajatuksella oli syvälle ulottuvat juuret Raumalla. Rauman taideyhdistyksen vuoden 1969 vuosikokouksessa ajatus pistettiin käytäntöön, kun taidemaalari Alpo Sarava teki aloitteen taidemuseon perustamisesta. Sarava ehdotti museon sijoittamista Vanhassa Raumassa sijaitsevan kotitalonsa Pinnalan rakennuksiin, joka tarjosi ainutlaatuiset puitteet näyttely- ja tapahtumatoiminnan pyörittämiseen. Päämäärän toteuttamiseksi perustettiin Rauman Taidemuseon Säätiö, jonka osapuoliksi tulivat Rauman Taideyhdistys ja Rauman kaupunki. Pinnalan talo pihapiireineen siirtyi säätiön omistukseen heinäkuussa 1969.

Rauman taidemuseo avasi ovensa 50 vuotta sitten 13.12.1970 Rauman Taiteilijaseuran 25-vuotisjuhlanäyttelyllä. Siitä lähtien taidemuseo on toiminut Pinnalassa tähän päivään saakka, esitellen yleisölle monipuolisesti kotimaista ja kansainvälistä taidetta, perinteisestä maalaustaiteesta nykytaiteen uusimpiin ilmiöihin. Rauman Taidemuseon Säätiö lakkautettiin vuodenvaihteessa 2019, jonka jälkeen Rauman taidemuseo on toiminut osana Rauman kaupungin kulttuuri- ja museopalveluita.

raumantaidemuseo.fi