Ajankohtaista

Venetsialaiset päättää veneily- ja mökkikauden 28.8.

noitajärven rantasauna kaukaa kuvattuna

Elokuun viimeisenä viikonloppuna vietetään perinteisesti veneily- ja mökkikauden päätösjuhlaa eli venetsialaisia. Ilotulitteiden yksityiskäyttö on sallittua Raumalla lauantaina 28.8. klo 18–24.

Satakunnan pelastuslaitos muistuttaa, että ilotulitteita ei saa käyttää taajamien keskustoissa, asuinalueilla eikä rakennusten läheisyydessä. Vanhassa Raumassa ja Rauman sataman alueella ilotulittaminen on aina kielletty. Myöskään Ilmatieteenlaitoksen antaman metsä- tai ruohikkopalovaroituksen aikana ilotulitteita ei saa käyttää.

Ilotulitteita käsitellessä tulee käyttää suojalaseja sekä noudattaa yleistä varovaisuutta ja määrättyjä suojaetäisyyksiä. Rakettien ampujan tulee olla täysi-ikäinen.

Ohjeita turvalliseen ilotulitukseen

  • Ilotulitusta harkitsevan on selvitettävä voimassa olevat varoitukset. Varoitukset löytyvät Ilmatieteen laitoksen nettisivuilta.
  • Ilotulitteita ammuttaessa on aina käytettävä suojalaseja. Suojalasien käyttö on laissa määrätty pakolliseksi. Myös yleisön on hyvä suojata silmänsä.
  • Ilotulitetuotteen käyttöohjeet tulee lukea ennen käyttöä ja niitä on noudatettava.
  • Valitse ilotulitteiden käyttöpaikka niin, ettei ilotulitteista aiheudu vaaraa ihmisille, rakennuksille, ajoneuvoille eikä muullekaan omaisuudelle. Käytä ilotulitteita ainoastaan ulkona ja aukealla paikalla.
  • Selvitä etukäteen osoite, jossa ilotulitteita käytetään ja lataa puhelimeesi 112 Suomi -sovellus.