Ajankohtaista

Vesidisco viihdyttää Rauman uimahallissa 30.11.

uimahalli sisältä

Uimahallissa järjestetään perjantaina 30.11. klo 17–19 Vesidisco. Tapahtuma on tarkoitettu kaikille uimataitoisille 3–9.-luokkaisille lapsille ja nuorille.

Illan aikana ohjelmassa on musiikkia, värivaloja, Wibit-temppurata sekä yhdessäoloa. Allaskioski palvelee katsomon puolella. Uimahallin aulassa on myynnissä käsintehtyjä koruja. Tapahtumaan pääsee normaalilla uimahallin sisäänpääsymaksulla sekä nuorisopassilla.

– Vesidiscoa on kokeiltu Raumalla muutamia vuosia sitten. Nyt meillä on enemmän resursseja tapahtuman toteuttamiseen ja olemmekin panostaneet muun muassa valaistukseen ja tunnelman luomiseen. Meillä on myös uudet viestintäkanavat, joiden avulla toivomme tavoittavamme kohderyhmän paremmin, liikuntaneuvoja Iida Elonen kertoo.

Allasalueella saa illan aikana pitää uima-asun päällä puhdasta t-paitaa. Paita tulee pukea ylle vasta huolellisen peseytymisen jälkeen. Altaille voi ottaa mukaan myös pyyhkeen tai kylpytakin.

Vesidiscon Facebook-tapahtuma

Vesidiscon järjestää Rauman kaupungin liikuntapalvelut.