Ajankohtaista

Vietä jouluinen viikonloppu Raumalla 17.–19.12.

Joulukaupunki, joulupukki tonttujen yö

Raumalla pääsee nauttimaan jouluisesta viikonlopusta 17.–19.12. Tapahtumia ja tekemistä on tarjolla kaikenikäisille. Myös joulupukin voi bongata Vanhan Rauman kaduilla.

Taiteilijoiden työhuoneet avoinna

Raumalaisten taiteilijoiden työhuoneet ovat avoinna vierailijoille tulevana viikonloppuna. Yhdeksän viehättävää taidekohdetta tarjoaa kiinnostavaa katseltavaa ja uniikkeja taidelahjoja.

– Raumalta ja erityisesti Vanhan Rauman kapeilta kujilta ja talojen sisäpihoilta löytyy mielenkiintoisia ateljeita ja näyttelytiloja. Monet taiteilijat työskentelevät alueella ympäri vuoden. Kohteissa on mukava käydä vierailulla jouluostosten lomassa, kaupunkikehitysjohtaja Satu Saarinen kertoo.

Lasten joulumaassa tekemistä perheen pienimmille

Lasten joulumaa on avoinna vielä 17.12. klo 10–18 ja 18.–19.12. klo 10–15, osoitteessa Nortamonkatu 12. Joulumaassa voi osallistua jouluaskarteluun, opetella nypläystä ja ihailla talvista pienoisrautatiemaailmaa. Tutustu Lasten joulumaan koronaohjeisiin osoitteessa www.pitsikaupunginjoulu.fi.

Perjantai-ilta täynnä jouluisia konsertteja

Lauluyhtye Myytti kutsuu kaupunkilaiset rauhoittumaan joululaulujen pariin 17.12. klo 17.30 ja klo 18.30. Kun pääsky pitkän on matkan päässä -tilaisuudet järjestetään Vanhalla kansalaisopistolla, osoitteessa Vähäkoulukatu 8.

Rauman kamarikuoron Joulu enkelten -joulukonsertti järjestetään 17.12. klo 19 Rauman Pyhän Ristin kirkossa, osoitteessa Luostarinkatu 1.

Myös Sofronoff Band esiintyy joulujazzin merkeissä 17.12. klo 19 Café Salissa, osoitteessa Kuninkaankatu 22.

Jouluinen lauantai elävöittää keskustaa 18.12.

Rakastunut Raumaan -yhteisön jouluinen lauantai 18.12. tuo Rauman keskustaan musiikkia, elämyksiä ja iloa koko perheelle. Lapsille tehdään kasvomaalauksia Kauppatorilla klo 10.30–13.30. Myös joulupukki päivystää Kauppatorilla klo 11–13.

Lastenyhtye Kielinuppu Trio konsertoi Kauppatorilla klo 11. Raumangiälell Joulvärsyi kuullaan Kauppatorilla klo 12. Fröökyn Laura Suominen, akkonbanjier Kari Vuorisalo.

Myös tonttujuna kiertää keskustassa klo 11–14. Lähdöt ovat puolen tunnin välein Vanhan Raatihuoneen edestä, osoitteesta Kauppakatu 13. Junasta ei voi varata paikkoja, vaan paikat jaetaan saapumisjärjestyksessä. Junakyyti on maksuton.

Lapsiperheille järjestetään 18.12. klo 14 jouluinen kierros Vanhassa Raumassa. Kierrokselle tulee ilmoittautua etukäteen. Osallistumismaksu on 10 euroa henkilöltä. Lapset pääsevät selvittämään jouluisia tehtäviä tunnin mittaisen kierroksen aikana. Hintaan sisältyy perinteinen joulupussi.

Lisäksi Lauluyhtye Impromptumin joulukonsertti pidetään 18.12. klo 18 Rauman Pyhän Ristin kirkossa, osoitteessa Luostarinkatu 1.

Teatteriyhdistys Fake ry järjestää 18.12. klo 18 Puurojuhlan TulesTalolla, osoitteessa Aittakarinkatu 14. Tapahtumassa on mukana The Stonewalls -bändi. Ohjelmassa on muun muassa stand uppia, joulupukki ja karaoke. Lipujen hinta on 12 euroa, joita voi ostaa tuntia ennen tilaisuuden alkua tai etukäteen varaamalla teatterifake@gmail.com.

Myös Sorkan kyläyhdistyksen jouluaitta on avoinna 18.12. klo 11–14, osoitteessa Sorkanmaantie 398. Myytävänä on muun muassa leivonnaisia ja käsitöitä. Aitalla on myös arpajaiset.

Kävijöiden tulee seurata sisätiloissa järjestettävien yleisötilaisuuksien järjestäjien tiedotusta mahdollisesta kokoontumisrajoituksesta tai koronapassin edellytyksestä. Satakunnan alueellisen tartuntatautien torjunnan työryhmän linjauksen sekä Lounais-Suomen aluehallintoviraston määräyksen mukaan yli 20 henkilön sisätiloissa järjestettävissä yleisötilaisuuksissa osallistujilta edellytetään koronapassia.

Kaikki Raumlaine joul -kokonaisuuteen kuuluvat tapahtumat ja muu ajankohtainen materiaali on koottu osoitteeseen www.pitsikaupunginjoulu.fi. Raumalaisia joulutunnelmia voi jakaa sosiaalisessa mediassa aihetunnisteilla #raumlainejoul ja #pitsikaupunginjoulu.