Ajankohtaista

Viikon 16 koronarokotusaikoja voi varata puhelimitse 19.4. ja 20.4.

Nainen saamassa rokotusta.

Viikolle 16 voi varata ajan koronarokotukseen puhelimitse maanantaina 19.4. klo 16-19 ja mikäli aikoja jää, ajanvaraus on auki myös tiistaina 20.4. klo 16-19. Ajanvaraukset tulee tehdä puhelimitse numerosta 044 403 2687. Kun kaikki puhelimitse varattavat ajat on annettu, soittaja kuulee siitä ilmoituksen soittaessaan.

Viikolla 16 voi tehdä myös nettiajanvarauksia Kansalaisen terveyspalvelussa, osoitteessa rauma.terveytesi.fi. Linkki palveluun löytyy myös Rauman kaupungin nettisivuilta, Koronarokotukset-sivulta. Sähköinen ajanvaraus vaatii vahvan tunnistautumisen.

– Rokotusaikoja on vielä runsaasti varattavissa tälle viikolle, terveyspalvelujen ylihoitaja Marja Lehtimäki sanoo.

Rokotusvuorossa 65 vuotta täyttävät, sitä vanhemmat sekä riskiryhmäläiset

Tällä viikolla rokotetaan tänä vuonna 65 vuotta täyttäviä ja sitä vanhempia sekä riskiryhmiin kuuluvia. 65 vuotta täyttäneet ja riskiryhmiin kuuluvat voivat varata ajan netin kautta tai puhelimitse. Ne henkilöt, jotka täyttävät 65 vuotta myöhemmin tänä vuonna, varaavat ajan puhelimitse. Riskiryhmään kuuluminen tarkistetaan rokotuksen yhteydessä.

  1. riskiryhmään kuuluvat 16-69-vuotiaat henkilöt, joilla on vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus tai tila:
  • Elinsiirto tai kantasolusiirto
  • Aktiivisessa hoidossa oleva syöpätauti
  • Vaikea puolustusjärjestelmän häiriö
  • Vaikea krooninen munuaissairaus
  • Vaikea krooninen keuhkosairaus
  • Lääkehoitoinen tyypin 2 diabetes
  • Downin oireyhtymä
  1. riskiryhmään kuuluvat 18-69-vuotiaat henkilöt, joilla on vakavalle koronavirustaudille altistava sairaus tai tila:
  • Jatkuvaa lääkitystä vaativa astma
  • Vaikea sydänsairaus, muun muassa sydämen vajaatoiminta (ei kuitenkaan pelkkä verenpainetauti)
  • Hengitystä haittaava neurologinen sairaus tai tila
  • Immuunipuolustusta heikentävä lääkehoito autoimmuunisairauteen
  • Vaikea krooninen maksasairaus
  • Tyypin 1 diabetes tai lisämunuaisten vajaatoiminta
  • Uniapnea
  • Psykoosisairaus
  • Sairaalloinen lihavuus (painoindeksi yli 40)

– Riskiryhmiin kuuluvia rokotetaan Kauppiksella Satamakadulla ja 65 vuotta täyttävät ja sitä vanhemmat rokotetaan terveyskeskuksessa Steniuksenkadulla, Lehtimäki kertoo.

AstraZenecan rokotteella rokotetaan yli 65-vuotiaita riskiryhmiin kuuluvia, mutta myös muita, jotka ovat täyttäneet 65 vuotta.