Teos- ja portfoliohaku
Karin kampuksen ulko- ja sisätiloihin etsittiin taideteoksia avoimella teos- ja portfoliohaulla. Kampus on liikunta-, vapaa-aika- ja koulukeskus, joka valmistuu loppuvuodesta 2023.
Hankekokonaisuuteen kuuluvat uimahalli, Hj. Nortamon peruskoulu, kansalaisopisto sekä siihen sisältyvät kuvataide- ja teatterikoulut, musiikkiopisto, liikuntahalli ja nuorison kokoontumistila.
Haun avulla etsittiin ensisijaisesti jo olemassa olevia teoksia, mutta myös taiteilijoita, jotka valitaan portfolion perusteella mahdollisesti järjestettävään toisen vaiheen kutsukilpailuun. Tavoitteena on löytää teos kampuksen pohjoisen sisäänkäynnin piha-alueelle sekä useita teoksia sisätiloihin.
Teos- ja portfoliohakuun saivat osallistua Suomessa työskentelevät taiteilijat ja työryhmät, jotka toimivat alalla aktiivisesti ja ammattimaisesti. Teosten valintaperusteina ovat taiteellinen laatu ja sopivuus kampuksen laaja-alaiseen toimintaan.
Taideohjelman teemaksi on valittu väylä, joka on kattoteema Karin kampuksen taidekokoelmalle. Taideväylä voi auttaa esimerkiksi rakennuskompleksissa suunnistamisessa tai tilojen tunnistamisessa.
Teos- ja portfoliohakuun ilmoittauduttiin ArtCurator-sivustolla karinkampus.artcurator.io 28.2. mennessä. Muilla tavoin toimitettuja teoskuvia tai portfolioita ei huomioida.
Osallistumisohjeet
- Varaudu täyttämään yhteystietosi
- Liitä mukaan 1–6 kuvaa teos- ja hintatietoineen
- Voit lisätä myös pdf-tiedoston laajemmasta taiteellisesta tuotannostasi (max. 10 sivua ja max. 20MB)
- Kerro, miksi juuri sinun teoksesi pitäisi olla esillä kampuksella (noin 700 merkkiä)
- Liitä mukaan ansioluettelosi
Taidetyöryhmä tutustuu teoskuviin kevään aikana, valitsee hankittavat teokset ja ottaa yhteyttä valituiksi tulleisiin taiteilijoihin toukokuun loppuun mennessä. Teosvalinnat julkistetaan suurelle yleisölle vuoden 2023 loppupuolella.
Portfolion sisältämien teoskuvien tekijänoikeus säilyy taiteilijalla, eikä tilaajalla ole portfolion sisältämään aineistoon oikeuksia. Portfoliohaussa noudatetaan Suomen Taiteilijaseuran sääntöjä.
Haun järjestäjä käsittelee osallistuneiden henkilötietoja EU:n ja kansallisen tietosuojalainsäädännön mukaisesti. Henkilötietoja ei luovuteta kolmansille osapuolille eikä niitä käytetä muihin tarkoituksiin. Henkilötiedot kerätään rekisteröidyltä itseltään portfoliohakuun osallistumisen yhteydessä. Osallistumalla portfoliohakuun taiteilija antaa suostumuksen siihen, että henkilötietoja käsitellään edellä kuvatun mukaisesti.
Toisen vaiheen kutsukilpailu
Tarvittaessa portfoliohaussa voidaan järjestää toinen vaihe, jolloin portfolioiden perusteella valitaan taiteilijat, joilta tilataan teosluonnos. Tilauksesta tehdään sopimus. Valituille taiteilijoille ilmoitetaan henkilökohtaisesti jatkoon pääsystä huhti-toukokuun aikana.
Toiseen vaiheeseen valituille maksetaan taiteilija-/työryhmäkohtainen 3000 euron palkkio (alv 0%) sen jälkeen, kun luonnos on jätetty. Mikäli taiteilija tai työryhmä jättää useamman luonnoksen, niistä ei makseta lisäpalkkioita. Päätökset tilattavista teoksista tekee taidetyöryhmä.
Kysymyksiä ja vastauksia
Milloin kampus rakennetaan?
Karin kampusta rakennetaan tällä hetkellä ja tarkoitus on, että rakennus valmistuu vuonna 2023.
Minulla on useita valmiita pronssisia töitä, joita haluaisin tarjota Raumalle. Voidaanko se tehdä?
Valmiita teoksia voi ehdottaa mukaan portfoliohaussa. Seuraa ohjeita ja ilmoittaudu, siten teoksesi ovat mukana valintaprosessissa.
Haetaanko teoksia portfoliohaulla vain noihin muutamaan havainnekuvien osoittamaan kohtaan?
Karin kampuksella on muitakin teospaikkoja, ja niihin haetaan teoksia.
Entä mahdollinen kutsukilpailu, onko niille teoksille ajateltu jotkut tietyt paikat? Osa noista samoista kuin kuvissa vai jotkin aivan muut?
Mahdollisia kutsukilpailujen paikkoja ei ole vielä päätetty. Maaliskuussa aloitetaan teos- ja portfoliohaussa ehdotettujen teosten läpikäynti ja jos sopivaa teosta ei löydy suoraan halutulle paikalle, järjestetään kutsukilpailu. Osa paikoista voi olla esitelty kuvissa, mutta kyseessä voi olla myös jokin muu paikka.
Minulla olisi jo idea projektista, voinko mainita sen portfoliohaussa vai jäänkö odottamaan, josko onni suosii ja tulen valituksi jatkoon?
Portfoliossa esitellään jo olemassa olevia teoksia. Uusia teosideoita tai luonnoksia ei edellytetä/ei voida edellyttää, koska taiteilijan on saatava työstään palkkaa. Tilatuista luonnoksista maksetaan 3000 euron palkkio.
Voiko mahdollinen projekti sijoittua tulevaisuuteen, kun tilat ovat jo valmiina ja toiminnassa. Onko tällainen mahdollista?
Pääosin teokset hankitaan tänä vuonna, mutta esimerkkinä: jos teos on yhteisöllinen ja liittyy käyttäjiin, niin sittenhän sen voi toteuttaa vasta, kun käyttäjät ovat jo talossa.
Kuka vastaa valitun jo olemassa olevan teoksen ripustuksesta sekä mahdollisista ripustus- sekä kuljetuskuluista? Tuleeko ne sisällyttää hintapyyntöön?
Ripustus hoidetaan tilaajan taholta, taiteilijalle ei koidu ripustamisesta kuluja. Pääasiassa seinät ovat kaksinkertaista lujaa kipsilevyä. Hankittavan teoksen kuljetus paikan päälle on taiteilijan vastuulla. Tosin kuljetukset saatetaan koordinoida tilaajan puolesta, jos on kätevintä noutaa teokset yhteiskuljetuksella. Asia selviää, kun kokonaisuus on päätetty.
Milloin jo olemassa olevien teoshankintojen ripustus olisi?
Ripustus on joulukuussa.
Haluaisin tietää mikä hankintojen budjetti on, jotta voin päättää ehdotettavat teokset (I would like to know what the budget is so I can determine which of my works to propose).
Kaikkiaan taidehankintoihin varattu on 300 000 euroa. Summa sisältää aivan kaikki taiteen kustannukset, teokset, ripustaminen yms. (All in all, the total amount of art acquisitions is 300 000 euros. It includes absolutely all the costs incurrent by the art in addition to the works, such as e.g. hangings.)
Olisiko mahdollista saada 3. kerroksen liikuntasalin yläkatsomon käytävästä pohjakuvaa ja leikkausta sekä mahdollisesti tarkempaa havainnekuvaa? Myös muista mahdollisista taiteen paikoista, etenkin pihasta. Myös koko rakennuksen 3D-malli ajaa asiansa, jos pystytte sellaisen jakamaan.
Tiedostot alla. Ulos tulevan teoksen paikka on pohjoisen sisäänkäynnin kolmion muotoinen alue.
Seuraavien taidepaikkojen seinien korkeus, leveys sekä seinärakenteiden materiaalit? Minkälainen kiinnitys näihin on mahdollista?
– kahvion seinä
– sisäänkäynti uima- ja liikuntasaliin
– käytävätila
– eteläinen sisäänkäynti
– kolmannen kerroksen liikuntasalin yläkatsomon käytävän seinät
Tiedostot alla. Sisäseinät ovat lujaa kaksinkertaista kipsilevyä.
Karin kampus, taidepaikkojen mittatietoja (pdf)
Karin kampus, asemapiirustus (pdf)
Karin kampus, julkisivu pohjoiseen (pdf)
Karin kampus, pohjapiirustus 3. kerros, osa 3 (pdf)
Karin kampus, pihasuunnitelma, itä (pdf)
Karin kampus, istutussuunnitelma, sisäänkäynti (pdf)
Karin kampus, kiveysperiaate, pohjoinen aukio (pdf)
Havainnekuvia