Ajankohtaista

Joulurauhan julistus jouluaattona Raatihuoneella

joulurauhan julistus Rauman Kauppatorilla, mieslaulajat

Raumalaisiin jouluaaton perinteisiin kuuluva joulurauhan julistus aloittaa monen kaupunkilaisen jouluvieton tänäkin vuonna. Ohjelma alkaa klo 11.50 Raatihuoneen edustalla Rauman Soittokunnan esittämällä En etsi valtaa loistoa -kappaleella ja jatkuu Rauman mieskuoroista kootun kuoron esittämällä Pretoriuksen joululaululla. Joulurauhan julistuksen lukee kaupunginjohtaja Kari Koski. Tilaisuus päättyy yhdessä yleisön kanssa laulettavaan Maamme-lauluun.

Kaikille kaupungin asukkaille iloista ja rauhallista joulua 
Joulurauhaa on raumalaisittain julistettu jo yli kolmensadan vuoden ajan. Nykyisellä julistustekstillä vuodesta 1919 lähtien. Kaupunginjohtajan lukemassa julistustekstissä sanotaan; ”Kun meillä taas vietetään kalliin vapahtajamme syntymäjuhlaa, niin kaupunginhallitus julistaa täten joulurauhan alkaneeksi ja toivottaa samalla kaupungin kaikille asukkaille iloista ja rauhallista joulua sekä sen jälkeen onnellista uutta vuotta, sillä toivomuksella, että niin sanoissa kuin töissäkin toteutuisi ensimmäinen ja suurin joulutervehdys: Kunnia olkoon Jumalalle korkeuksissa, maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto. Jumala isänmaatamme varjelkoon.”

.