Riikkilä, Väinö

  • Syntynyt 10.6.1906 Loviisassa
  • Kuollut 6.9.1969 Raumalla
  • Koulutus: kansakoulu
  • Ammatti: varastonhoitaja

Väinö Riikkilän tuotantoon kuuluu 15 kirjaa: 12 nuortenkirjaa, kaksi aikuisten romaania ja muistelmateos. Riikkilä kirjoitti myös kaksi näytelmää, ja lehdissä julkaistiin häneltä novelleja, pakinoita ja kertomuksia.

Väinö Riikkilä on saavuttanut nuortenkirjallisuudessa klassikon aseman. Parhaiten Riikkilä tunnetaan kuusiosaisesta Pertsa ja Kilu -kirjasarjasta, jossa kirjailija johdattaa päähenkilöt lapsuuden leikeistä aikuisiän kynnykselle.

Riikkilän kerronta on luonnonläheistä. Kirjojen pojille ominaisia piirteitä ovat neuvokkuus ja monenlaiset taidot. Riikkilän huumori kumpuaa tilanteista ja henkilöiden edesottamuksista.

Nuorten ihmisten kuvaaminen realistisessa työelämässä on teemana nuortenromaaneissa Pertsa ja Kilu kippareina ja Repa puskee sisulla. Dekkarijuoni toistuu monissa Riikkilän poikakirjoissa. Adventuren viimeinen lasti sisältää Riikkilän parasta merikuvausta: sumu ja myrsky, tuuliajo ja haaksirikko seuraavat toisiaan. Riikkilä korosti kasvattajan vastuuta lapsille kirjoittaessaan.

Aivan oman näkökulmansa Rauma-kuvauksiin antavat Riikkilän aikuistenromaanit. Tehdasmiljöötä kuvaavat teokset Mies ja tehdas sekä Elämä alkaa kello kuusitoista.

Palkinnot:

  • Sanomalehti Länsi-Suomen taidemitali 1959.
  • Valistuksen palkinto ja Nuorten kirjan palkinto

Julkaisutuotanto

  • Viimeiset kaanit (WSOY, 1951)
  • Pertsa ja Kilu (WSOY, 1952)
  • Saarelta nousee savua (WSOY, 1952)
  • Lautalla yli Enonselän (WSOY, 1953)
  • Pertsa ja Kilu merellä (WSOY, 1953)
  • Pertsa ja Kilu kippareina (WSOY, 1955)
  • Adventuren viimeinen lasti (WSOY, 1957)
  • Mies ja tehdas (WSOY, 1957)
  • Elämä alkaa kello kuusitoista (WSOY, 1958)
  • Iikka ja Vili (WSOY, 1959)
  • Punapää-Iikka (WSOY, 1960)
  • Repa ja Väiski (WSOY, 1964)
  • Aikamiehet ja papuusi (WSOY, 1965)
  • Repa puskee sisulla (WSOY, 1966)
  • Pojan muistelmat (WSOY, 1968)
  • Laivatyttö. Käsikirjoitus.

Lisäksi lehdissä novelleja, pakinoita ja kertomuksia.

Riikkilän kirjallinen jäämistö säilytetään Rauman kaupunginkirjaston Rauma-kokoelmassa.

Väinö Riikkilä Seura r.y. perustettiin Raumalla 1986. Pertsa ja Kilu -tunnustuspalkinto jaettiin ensimmäisen kerran 1996. Väinö Riikkilä Seura ry on kehittänyt Rauman koululaisille lukudiplomin, jonka tarkoitus on kannustaa lapsia lukemaan ja löytämään kiinnostavia kirjoja. Pertsa ja Kilu -päivät järjestetään parittomina vuosina Raumalla ja parillisina Kotkassa. Väinö Riikkilä Seura järjestää Raumalla pidettävän nuorisokirjallisuustapahtuman ja Kotkan Pekkas-akatemia Kotkan tapahtuman.

 

Vili Auvinen ohjasi Pertsa ja Kilu -kirjojen pohjalta sarjan elokuvia. Taavi Vartia ohjasi ja tuotti kirjasarjan tarinoista 12-osaisen tv-sarjan, joka esitettiin joulukuusta 2000 alkaen. Rauman kaupunginteatterissa tuli ensi-iltaan 18.2.2006 näytelmä Pertsa ja Kilu, jonka ohjasi ja dramatisoi Sarianne Paasonen kirjan Viimeiset kaanit pohjalta.