Juhannus Raumalla 1900-luvun alkuvuosikymmeninä

Juhannuskokon poltto Rauman saaristossa

Juhannusta edelsi kotona perusteellinen siivous, kuten jouluakin. Puhtaat matot vaihdettiin lattialle, ne oli usein jo käyty pesemässä Otanlahdessa. Ikkunoihin voitiin vaihtaa puhtaat verhot, ainakin jos ei verhoja ollut laitettu jo pääsiäiseksi. Leipominenkin kuului pyhävalmisteluihin, leivottiin pullaa.

Monet olivat juhannuksena kotona. Oven tai portaiden pieliin tuotiin koivut. Koivut tuotiin sellaisissakin perheissä, joissa ei juhannusta muuten erityisemmin vietetty, vain yksi haastatelluista kertoo, ettei hänen lapsuudenkodissaan käytetty juhannuskoivuja. Vasta 1940-luvulla maalta kaupunkiin muuttanut kertoo, ettei heillä kaupungissa enää tuotu koivuja ovenpieleen. Koivuja käytettiin joskus portinpielissä. Koivut, ”koivunkasket”, niin kuin sanottiin, haettiin kaupungin ympäristön metsistä, esim. Isoltametsältä.

Sisälle huoneisiin tuotiin oksia ja lehviä. Paitsi koivun- myös pihlajanoksia käytettiin. Oksia pisteltiin ikkunoiden ja ovien vuorilautojen sekä taulujen taakse. Esimerkiksi oven pielessä voitiin pistää latvat vastatusten. Oksia oli paljon, niin että koko huone oli täynnä lehviä, mikä tuntui lapsesta ihmeelliseltä. Lehvistä lähtevä hyvä tuoksu on myös jäänyt mieleen. Lapset saivat torujakin joskus liiasta koristelusta, sillä oksista lähti paljon roskia ja äidillä oli kova siivoaminen. Vuosisadan alussa syntynyt raumalainen muistaa myös katajanoksia käytetyn koristeena. Huvilalla vietiin koivuja tai lehviä myös saunaan. Huvilalla koivuja saatettiin pistää enemmänkin verannan ympärille.

Kaupunkipihalle voitiin tehdä juhannuksena myös lehtimaja, jossa oleskeltiin juhannuksena. Kerrotaan, että majaan tuotiin penkkejä ja pöytä ja siellä juotiin kahvia ja syötiin kotona paistettuja munkkeja. Lapsia varten oli ostettu limonaatia koreittain. Lapsia oli paikalla paljon ja vanhempiakin naapureina asuneista sukulaisperheistä. Pihakeinussa voitiin oleskella juhannuksen pyhinä ja juoda ulkona kahvit ja simat. Keinun nurkkiin voitiin pistää myös juhannuskoivut. Koivunoksia käytettiin myös veneen koristeena, esim. yksi sopivan kokoinen koivu veneen perässä. Koivujen ja lehvien käyttö on vähentynyt vuosien varrella.

Kukkia tuotiin myös sisälle, esim. kedonkukkia, joita voitiin poimia aivan asuinpaikan läheltä, esim. Naulamäeltä. Sireeninoksia saatiin monelta kaupunkipihalta ja juhannusruusuja tuotiin myös sopivaan astiaan.

Useimmat raumalaiset pyrkivät juhannuksena rannoille ja saariin. Juhannuksen mainitaan olleen meren juhla. Joilla oli vene, menivät merelle. Saareen saatettiin päästä myös tuttavaperheen veneellä. Saariin mentiin perhekunnittain, ja siellä oltiin useimmiten yötä. Esimerkiksi ladoissa voitiin yöpyä, ja veneen purjeesta sai tehtyä teltan. Eväänä retkellä oli esim. kymmenen litraa piimää, 3-4 kappaa perunoita ja graavia siikaa tai leipää, voita, makkaraa ja perunoita. Kahvia oli myös mukana. Erään pojan eväät koostuivat sekakakosta ja pullosta limonaatia. Linnunmuniakin saatettiin keittää. Nuoret tekivät retkiä keskenään. Saariretket eivät kuuluneet vain juhannukseen, vaan muihinkin kesäisiin viikonloppuihin. Lähisaaret ja kaupungin läheiset merialueet olivat yleisimpiä retkien suuntia, oltiin esim. Ruuhluodossa tai käytiin polttamassa kokkoa sataman edustalla Lahikarissa. Nekin, joilla ei ollut venettä, pääsivät rannalle esim. Otanlahteen tai polkupyörällä Petäjäkseen (kokkoja katselemaan). Veneretkiin liittyi erityisesti pirtuaikana vaaroja, raumalaisten hukkumistilastojen muistetaan silloin olleen synkkiä.

Juhannuskokko Raumalla 1990-luvulla
Juhannuskokko Raumalla 1990-luvulla.

Kesähuviloilla vietettiin aikaa juhannuksena. Huviloille kokoontui juhannuksenviettoon myös sukulaisia ja tuttavia. Sukulaisten ja tuttavien lisäksi huvilalle saattoi juhannusaattona kokoontua myös liikkeen tai verstaan väkeä saunomaan, kuten Kuusavan makkaratehtaan työntekijöitä omistajien huvilalle Petäjäkseen.

Joillakin oli oma purjevene, jolla he tulivat huvilarantaan. Saunominen kuului asiaan. Veneilyä harrastettiin huvilalta käsin. Venettä tarvittiin myös silloin kun kokko poltettiin huvilarannan ulkopuolella, jossakin pikkukarissa. Syväraumassa huvilalla ollut kertoo, että illalla kokon polttamisen aikaan lähdettiin Syväraumanlahdelle talon kaikilla veneillä. Kuljettiin peräkkäin, ensimmäisenä moottorivene, sitten purjevene, soutuvene ja viimeisenä kanootti. Kokon poltto oli tärkeä osa huvilajuhannusta. Kokossa saatettiin vaatimattomasti polttaa siivousroskat, mutta toiset rakensivat valtavan kokon esim. tervatynnyreistä, katajasta ym. Kokon tuhkassa paistoivat jotkut perunoita, joita syötiin voin kanssa. Petäjäksessä kerrotaan olleen pientä kilpailua siitä, kuka viimeksi sytyttää kokkonsa, sillä kaikilla oli kokko omassa rannassaan. Juhannukseksi saatettiin myös mennä Raumaa ympäröivällä maaseudulla asuvien sukulaisten ja tuttavien luokse. Jopa kymmeniä kilometrejä saatettiin kävellä jalkapatikassa. Maalla saattoi kylässä olla piirileikkiä ulkona ja tanssia sisällä, eikä nuorisolla ollut tapana nukkua yöllä.

Vaikka kokkojen poltto onkin kuulunut oleellisena osana juhannukseen niin huviloilla kuin saariretkilläkin viime vuosisadalla, ei Rauma vanhastaan kuulu juhannustulien alueeseen. Ilmeisesti juhannuskokot ovat paikkakunnalle tulleet juuri kesähuvilakulttuurin mukana ja vähitellen syrjäyttäneet paikkakunnalla perinteiset helavalkeat.

Kokoilla käynti tai kokkojen poltto ei vuosisadan alkukymmenillä kuulunut kaikkien paikkakuntalaisten tapoihin, kaikki eivät edes muista kokkoja olleen. Muistetaan, että juhannuskokkojen poltto ei vielä ollut niin yleistä kuin myöhemmin.

1920–1930-luvuilla juhannuskokkoja poltettiin paitsi rannoilla myös samoilla korkeilla kallioilla kuin helavalkeita. Kokkoja muistetaan olleen Lensun kalliolla, Sahan kalliolla ja Haapasaaressa. Kokkoa poltettiin esim. poikasakin keskuudessa, samoin kuin helavalkeitakin. Lensun kokkoa on pidetty kaupungin kokkona. Paitsi kokko, oli paikalla myös kahvin ja limonadin myyntiä sekä torvisoittoa. Toinen muistaa, että tilaisuuden järjesti joku kristillinen yhdistys. Hänen mukaansa kahvin lisäksi myytiin ehkä myös puuroa ja rusinasoppaa. Ohjelmassa oli mm. pappien puheita, mutta ohjelmaan eivät lapset niin kiinnittäneet huomiota, tärkeämpää oli juosta ympäri kalliolla.

Julkisia kokkoja on lisäksi ollut ainakin Otanlahden rannalla mm. Merikylpylässä, jossa myös oli tanssit. 1930-luvulla oli juhannusaattona auki myös Poroholmassa oleva lottien pitämä kesäkahvila, ja sen kalliolla poltettiin kokkoa. Petäjäksessäkin oli kokkoja, joita käytiin katselemassa, lapsetkin saivat valvoa pitkään. Esimerkiksi seurakunnan kesäkodilla on poltettu kokkoja jo ainakin 1940-luvulta lähtien.

Raumalaisten kokot eivät ole olleet mitenkään rakenteeltaan erikoisia, yleensä ne koottiin saatavilla olevista oksista ym. Tervatynnyreitä on toisinaan poltettu kokoissa. ”Isä kuoli 1919, ennen sitä aikaa muistan, kuinka isä otti tyhjän tervatynnyrin ja se pantiin paattiin. Satamasta ulos tullessa on pieni Lahikari. Tynnyri ja siinä vähän puita sytytettiin palamaan, veneestä katseltiin”, muistelee yksi raumalainen. Toinen kertoo, että heidän kokkonsa koostui etupäässä kaisloista ja paloi yhtenä juhlallisena humauksena, jonka kirkas lieska nousi korkealle taivaalle.

Vanhoja juhannukseen liittyviä tapoja on ollut erilaisten taikojen tekeminen ja enteiden kuunteleminen. Raumalaiset ovat joskus kokeilleet mm. kukkien poimimista tyynyn alle ja vihdan heittämistä jalan alta saunan katolle. Sulhasen piti tulla sieltä, mihin vihdan tyvipää osoitti. Juhannukseen on myös liittynyt erilaisia ajan määrityksiä, mutta ne eivät kaupunkiyhteisössä ole olleet kovin keskeisiä. Muistetaan vain, että ennen päiväntasausta, ”päivänpalaust”, ei saanut mennä uimaan, sillä veden katsottiin olevan vielä niin kylmää, että uimisesta sairastuu, mutta juhannuksena sai sitten käydä uimassa oikein luvan kanssa.

Juhannus oli tietysti myös kirkkopyhä, mutta kirkossakäynti ei ole säilynyt päällimmäisenä raumalaisten juhannusmuistoissa, muut asiat olivat tänä kesäisenä juhlana tärkeämpiä.