Raumalaisia laskiaisperinteitä

Rekiretki laskiaisena Raumalla

Laskiainen oli päivä, joka kosketti erityisesti lapsia ja nuoria. Sitä ei erityisesti vietetty, mutta silti kotona syötiin hernekeittoa ja laskiaispullia kuuman maidon kanssa. Vain pari haastateltua muistaa omasta lapsuudenkodistaan, että laskiaista ei mitenkään huomioitu tai että, mäkeä kyllä laskettiin, mutta erikoisruokia ei ollut. Hernekeitossa on lihana käytetty sianpotkaa ja siansorkatkin muistaa joku. Eräässä perheessä tehtiin herneistä muhennosta, papustuuvinkia, johon pistettiin vähän jauhojakin joukkoon. Sianlihakastike valmistettiin erikseen, laskiaisena ilman jauhoja, ja pantiin silmäksi muhennokseen. Muhennosta tehtiin joskus muulloinkin, mutta silloin muun ruuan lisäkkeeksi, ei niin kuin laskiaisena, pääruuaksi. Hernekeittoa alkoi jo 1936–37 saada valmiinakin. Lotat keittivät sitä kenttäkeittiössä ja möivät Raumanlinnan edessä laskiaisena.

Laskiaispulla oli kooltaan tavallista isompi, ja se oli erityisen suurta herkkua aikana, jolloin pullaa ei syöty joka päivä. Laskiaispullat lapsuudestaan muistavat jo vuosisadan alussa syntyneet raumalaiset. Pullat olivat tavallisesti kotitekoisia, ne leikattiin halki ja sisukseen koverrettiin lusikalla pieni kolo. Pois koverrettuun vehnäseen lisättiin vähän kermaa, sokeria ja hakattua mantelia ja pullat täytettiin tällä massalla. Jossakin kodissa sai pullan kanssa maidon lisäksi sokeria, mutta mitään täytettä ei laskiaispullissa ollut. Laskiaispullia myytiin myös konditorioissa, oli täytteellä ja ilman. Täytteenä oli mantelimassa. Sitä sai ostaa myös erikseen ja sitä voitiin pistää kotitekoistenkin pullien väliin. Koulusta ruokaa saavien varattomien perheiden lapset saivat koulusta laskiaispullan ainakin 1930-luvulla.

Pullan lisäksi muistetaan hernesopan jälkiruokana laskiaisena syödyn pannukakkua ja ohukaisia. Yhdessä perheessä, jossa emäntä oli kotoisin Savosta, tehtiin blinejä.

Hevosajelut kuuluivat laskiaiseen, ”ajettiin laskiaista”. Hevosia oli omia ja naapureilla: eräässä perheessä isä oli innostunut ja vähän vallaton ja lähti mielellään kyläretkelle laskiaisena, toisessa perheessä hevonen lainattiin naapurista ja koko perhe lähti sukulaisiin Sorkkaan. Eräässä perheessä taas vanhemmat lähtivät keskenään, ilman lapsia tuttavien luokse maalle. Maalla asuvat sukulaiset ja tuttavat tulivat myös hakemaan kaupunkilaissukulaisiaan laskiaisajelulle, esim. Sorkasta tultiin hevosella ja tuotiin taas takaisin Raumalle. Kaikki eivät itse osallistuneet laskiaisajeluun, mutta kävivät katsomassa toisten ajelua ja maalta tulleita etu- ja takarekiä.

Raumalaisia lähdössä rekiajelulle laskiaisenaRekiretkeläiset olivat usein lapsia ja nuoria. Eräs raumalainen muistaa, kuinka heidän Matti-renkiä oikein pyydettiin ajamaan lamuskareki kumoon lumihankeen, se oli riemua. Retkiä tehtiin usein maalaistaloihin. Ajuri Juustenin tytär kertoo, että isällä oli parireet, joissa oli lava. Koko lava kerättiin täyteen lapsia. Koko lava kerättiin täyteen lapsia. Retki tehtiin Äyhölle, Tuomiston tilalle. Talon väki oli tuttuja, paikassa käytiin muutenkin kylässä ja saunassa. Isä oli sopinut, että perillä päästiin talon alariviin, jossa oli iso leivintupa. Laskiaispullat oli leivottu talossa ja maitokin oli talosta. Syömisen lisäksi laulettiin ja leikittiin. Myös matkalla reessä laulettiin ja huudettiin. Retket olivat hauskoja. Samoja Juustenin reellä tehtyjä retkiä muistelee myös pari muuta Naulamäen kulmien lasta. Makkaratehtailija Pitkosen hevosella tehtiin retkiä mm. Unajaan, jossa oli perheen vanha apulainen emäntänä. Siellä saatiin laskiaispullia, maitoa ja todennäköisesti nakkeja. Näilläkin retkillä oli mukana naapureiden lapsia.

Retkiä järjestettiin myös kansakoulun puolesta. Perillä saatettiin pullan lisäksi syödä hernekeittoa ja juoda kahvia. Ruuasta maksettiin (itse). Retkien kohteena muistetaan mm. Soukainen, Heinosen torppa Syväraumassa ja Kortelan koulu. Myös oppikoululaiset tekivät retkiä luokittain. Retken sai luokka itse järjestää, jos halusi. Retki tehtiin sunnuntaina. Milloin oltiin Sorkassa, milloin Unajassa, jollakin oli tuttu talo, joka otti. Ainakin Unajan Helolla ja Sorkan Pramilla muistetaan käydyn. Talosta saatiin kuumaa maitoa ja pullaa, joku antoi vielä papusoppaakin. Niistä maksettiin. Hevoset tilattiin, kaksi hevosta tarvittiin yleensä luokalle. Retkelle ei saanut lähteä, jollei ollut opettajaa mukana. Tapana oli ensin pyytää luokanvalvojaa, ja jos ei tämä halunnut tai voinut lähteä, jotakin muuta. Talosta saatiin lainaksi vesikelkkoja, joilla laskettiin mäkeä, ja jos oli suuri tupa, mentiin piirileikkiä. Ne muistetaan hauskoina retkinä.

Paitsi koululuokkien kesken, tehtiin myös muita yhteisiä laskiaisretkiä. Esim. Vuojoelle mentiin junalla. Sieltä Lehtolan majatalosta saatiin takareki, joka vedettiin mäen päälle ja sitten koko 20 hengen seurue rekeen ja kuperkeikkaa mäkeä alas. Partiolaisetkin tekivät laskiaisretkiä 1930-luvulla.

Laskiaisajelu saattoi olla myös sellainen, että ajettiin jonkin matkaa Monnan- tai Turuntietä ja tultiin takaisin tai ajettiin pieni kierros kaupungissa. Lapsia ajelutettiin lamuskareellä ilmaiseksi tai pientä maksua vastaan. Tällaiset ajelut lähtivät torilta. Raumalaiset ajurit ovat ajeluttaneet lapsia 4-5 reellä, reitti riippui säästä, sodan jälkeen se kulki esim. Pohjankatua, Kukonkarinkatua ja Luostarinkatua. Lastentarhalaisten laskiaisajelun kustansi esim. joku lastensuojeluyhdistys. Kouluista alettiin 1930-luvulla järjestää samantapaisia rekiajeluja pientä maksua vastaan.

Kelkkailu kuuluu myös laskiaiseen. Maaseudulle sukulaisten ja tuttavien luo on voitu mennä potkukelkallakin, silloin kun tiet ovat olleet sellaisia, että on voitu kulkea. Eräs haastatelluista muistaa käyneensä kelkalla Uotilan Lasolassa. Toiset taas ovat olleet liikkeellä suksin.

Mäenlasku kelkoilla ja suksilla on ollut lasten ja nuorten huvia. Vanhoista laskiaismäistä muistetaan Liinuksenmäki, jossa Wellamon sauna oli. Vanhan Rauman laidalla, nykyisen Nummenvaheen paikkeilla oleva mäki on kertojan mukaan kuitenkin madaltunut siitä, mitä se vuosisadan alussa oli. Nimi Liinuksenmäki tuli siitä, että mäen alapuolella olivat Nyroosin ja Liinuksen pellot. Mäkeä laskettiin vesikelkalla ja jollakin oli myös kotitekoinen 50–60 cm leveä puujalaksinen kelkka. Hieman myöhemmältä ajalta muistetaan Uuden torin kallio nykyisen keskusaukion paikalla Hallikadun varrella. Mäki kasvoi koivua ja katajaa ja vietti Nuortentalolta Tarvonsaaren koulun suuntaan. Sitä kutsuttiin myös Kalliomäeksi. Kaupunki jäädytti paikalle liukumäen lapsille, mutta myöhemmin koko mäki on tasoitettu. Tämä mäki oli kaupungin paras. Siellä kävivät laskiaisena myös koululuokat ulkoilutunnilla. Eräs haastateltava muistaa kelkkamäestä, että sielläkin näkyivät ajan suuret sosiaaliset erot. Pankinjohtajan lapsiakin pidettiin jotenkin ihmeellisinä ja nämä itsekin saattoivat huutaa muille, että pois alta roskaväki.

Kirkon seudun lapset laskivat kirkonmäessä. Naapurustossa Partasella oli reki, joka joukolla kiskottiin ylös ja sitten sillä laskettiin alas. Toiset olivat liikkeellä suksilla, joku kelkalla tai potkukelkallakin. Joen töyräältä laskettiin myös höököä sukset jalassa, koetettiin ottaa toista kiinni mäessä. Erityisesti laskiaisena laskettiin höököä. Joki oli usein auki, eikä joen töyräälle olisi mielellään lapsia päästetty. Usein kelkka menikin sulaan, mutta jonkun ison pojan onnistui vetää se pois. Vanhankirkonpuiston mäki oli lähiseudun lasten suosiossa niin laskiaisena kuin muulloinkin. Naulamäen seudun lapset taas laskivat Naulamäen kalliolla. Myös Naulamäen kallio vaikutti isommalta kuin nykyisin. Erään perheen pojille oli isä tehnyt pienet parireet ja tytölle tavallisen mäkikelkan. Niillä laskettiin ja vedettiin toinen toisiansa niin, että yksi oli valjaissa hevosena ja toinen ajurina. Sahan mäessä, nykyisen uimahallin paikalla on myös käyty laskiaisena.

Samat paikat, mm. rannat kirkon lähellä, ovat olleet suosittuja vuosikymmenestä toiseen. Monet kertovat omien lastensa käyneen mäissä kelkkojen kanssa. Joskus on riittänyt mäenlaskuun pelkkä pahvikin alle.