Korva-, nenä- ja kurkkutautien poliklinikka

Poliklinikalle tullaan lähetteellä. Noudatamme valtakunnallisia hoitoon pääsyn ohjeita. Polikliininen hoitotakuu ohjaa jonotusaikoja, kiireettömään hoitoon potilaat saavat poliklinikka-ajan kolmessa kuukaudessa.

Poliklinikalla hoidetaan virka-aikana myös päivystyspotilaita muun toiminnan lomassa. Potilaat hakeutuvat kiireelliselle vastaanotolle, josta lääkärin lähetteellä edelleen korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkärin vastaanotolle.

Kuuloasemalla ei ole odottaessa kuulokojehuoltopalvelua Koronavirustilanteen vuoksi 23.3.2020 lähtien

Tämä ohjeistus on voimassa ainakin 31.5.2020 saakka. Tilannetta seurataan THL:n ohjeistuksen mukaan.

Toistaiseksi kuulokojeet toimitetaan huoltoon kuuloasemalle joko postitse tai ne lähetetään maksutta oman terveyskeskuksen neuvonnan kautta tai kuulokoje jätetään Satasairaalan kuuloaseman itsepalvelupisteelle arkisin klo 8–15.

Rauman terveyspalvelujen itsepalvelupiste sijaitsee, 1. kerros, D-osan käytävällä.

Huollettu kuulokoje postitetaan käyttäjälle kotiin.

Yhteydenotot Satasairaalan kuuloaseman toimiston sihteerille p.02 627 7259, soittoajat: ma, ke-pe klo 8–10 ja ti klo 12–13.