Tapahtumakalenteri

Taidelainaamon kuukauden taiteilija Meri Pauniaho

Rauman Taidelainaamon tammikuun kuukauden taiteilijana on taidegraafikko Meri Pauniaho.

Meri Pauniaho kertoo: Monien vuosien ajan olen teoksissani kuvannut erilaisia tiloja, huoneita ja maisemia, joissa ihmisen läsnäolo tuntuu, mutta ihmistä ei näy. Hiljaisten ja kauneuteen pyrkivien kuvieni esikuvina ovat olleet lapsuuteni tärkeät paikat, mummolat ja menneet kodit. Niiden kautta olen halunnut käsitellä ihmisen olemassaoloa, identiteetin muotoutumista ja muistamisen ja muistojen oikeutusta. Aika kuluu, jotkut asiat pysyvät ja jotkut katoavat, joistain tulee ajattomia.

Teokseni ovat aina nojanneet vahvasti henkilökohtaisen elämäni tapahtumiin, mutta samanaikaisesti niitä on voinut tarkastella yleisellä tasolla vailla henkilökohtaista painolastia, vaikkapa pieninä kansatieteellisinä tutkielmina tutunoloisista esineistä tai viittauksina suomalaiseen luontoon ja sen tulevaisuuteen.

Taidelainaamo on avoinna pääkirjaston 2.kerroksessa keskiviikkoisin klo 15-18 (poikkeuksena 5.1., jolloin lainaamo auki klo 15-16.30) ja lauantaisin klo 11-14.

Taiteilija on tavattavissa 5.1., 12.1. ja 26.1.2022.

 

Kartta

Tapahtuman tiedot

Ajankohta

5.1.2022 - 29.1.2022

Paikka

Pääkirjasto, Alfredinkatu 1, Rauma

Tapahtumakategoria

,