« Takaisin tapahtumalistaukseen

Tapahtuman tiedot

Ajankohta
5.9.2020 31.1.2021
Tapahtumapaikka
Rauman taidemuseo
Kuninkaankatu 37, Rauma + Google Map
Verkkosivu
www.raumantaidemuseo.fi
Tapahtuman tyyppi

Anna Eriksson: M – The Rituals of a Lonely Bitch

Matti Pyykkö ja Heta Kaisto, kuratointi

Taiteilija Anna Eriksson (s. 1977, Rauma) herätti huomiota esikoiselokuvallaan M vuonna 2018. Elokuva valittiin kilpailusarjaan Venetsian elokuvajuhlille, jonka jälkeen se on voittanut palkintoja Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Eriksson vastasi itse elokuvan ohjauksesta, käsikirjoituksesta ja äänisuunnittelusta. Hän myös näytteli provokatiivisen pääroolisuorituksen itse.

M on elokuvan päähenkilö, mutta myös Erikssonin alitajunnan kuvajainen ja haaste, joka on auttanut häntä luomaan nahkansa uudelleen. M on toden ja fiktion rajamailla häilyvä hahmo, hankala narttu, jota Eriksson kanavoi työkaluinaan visuaaliset kokeilut, itsesuggestio, performanssi ja populaarikulttuurin ikonografia.

”M – The Rituals of a Lonely Bitch” on Anna Erikssonin esikoisnäyttely. Se jatkaa Erikssonin taiteellista työskentelyä seksuaalisuuden ja kuoleman teemojen ympärillä ja esittelee Erikssonin luovan prosessin henkilökohtaisena, raakana ja paljaana. Marilyn Monroesta inspiroitunut elokuva on jo hiipunut taka-alalle. Esillä on nainen M, ja tämän groteski, itseironinen ja traaginen maailma.

Näyttely koostuu viidestä uudesta videoteoksesta sekä valokuvainstallaatiosta. Näyttelyn toisena kuraattorina toimii Erikssonin kuvaajana työskentelevä Matti Pyykkö.

Näyttely sisältää voimakasta kuva- ja äänimateriaalia. Sitä ei suositella herkille katsojille tai alaikäisille ilman aikuisten valvontaa.

Pääsymaksut: aikuinen 6 €, opiskelija/eläkeläinen 3 €, museokortti, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi

Taidemuseon aukioloajat

Kartta