Tapahtumakalenteri

PERUTTU Fingerpori

On kaunis sunnuntaipäivä Fingerporissa. Lapset leikkivät ydinvoimalan pihalla, Jeesus on vesijuoksemassa ja Hitler pilkkii Fingerinlahdella. Heimo Vesan ihanan rauhaisa aamu kuitenkin keskeytyy, kun kaupunginjohtaja Homelius kutsuu hänet kiireesti puheilleen.

Nyt on hätätilanne, kriisi! Suomen hallitus aikoo pakkoliittää Fingerporin kaupungin Raumaan! Tämä kuntaliitos on estettävä keinolla millä hyvänsä! Heimo Vesa saa tehtäväkseen kuvata videopäiväkirjan Fingerporin uniikista arjesta, jolla päättäjät saadaan vakuutettua siitä, että kaupungin persoonallinen väestö ja omaleimainen kulttuuri on säilytettävä itsenäisenä!

Esiintyjistä ei onneksi ole pulaa. Löytyyhän kaupungista lukuisia karismaattisia hahmoja, kuten esimerkiksi Rivo-Riitta, Krapula-Päivi, Asko Vilenius, Allan Kurma ja pahamaineinen Pahani Julmu.

Fingerpori on Petja Lähteen kirjoittama komedia, joka perustuu Pertti Jarlan suosittuihin sarjakuviin.

Esitysoikeuksia valvovat Petja Lähde ja Pertti Jarla.

Esityksen kesto n. 2 h (sisältää väliajan).

Rooleissa: Timo Julkunen, Ninni Kekki, Juha Kulmala, Mona Lehtola, Raisa Sorri

KÄSIKIRJOITUS
Petja Lähde, perustuu Pertti Jarlan sarjakuviin

OHJAUS
Tero Heinämäki

LAVASTUS
Oskari Löytönen

PUKUSUUNNITTELU
Elina Vättö

KAMPAUKSET, PERUUKIT JA MASKEERAUS
Tuula Kupiainen-Koivisto

VALOT
Hannu Naamanka

ÄÄNET
Panu Raatikainen

Kartta

Tapahtuman tiedot

Ajankohta

6.4.2021 19.00

Paikka

Rauman teatteri, Alfredinkatu 2, RAUMA

Tapahtumakategoria