Tapahtumakalenteri

Kaija Kärkinen & Ile Kallio Kulttuurikuppila Brummissa

Kaija Kärkinen ja Ile Kallio  aloittivat yhteisen musiikillisen matkansa Euroviisuissa 1991, jossa Kaija esitti kappaleen Hullu Yö. Kyseinen kappale oli mukana heidän ensialbumillaan Mustaa Vettä, joka ilmestyi samana vuonna. 1995 ilmestyneen toisen albumin nimibiisi Sade toikin kaksikon kerralla suuren yleisön tietoisuuteen. Runsas keikkailu klubeilla ja festivaaleilla löysi uskolliset fanit, jotka käyvät keikoilla yhä edelleen. Lukuisten julkaisujen ja satojen esiintymisten myötä ollaan tultu ajassa tähän päivään.

Molemmilla artisteilla on vuosien aikana ollut omia projekteja; teatteria, muita kokoonpanoja, mutta yhteinen nimittäjä on aina säilynyt matkan varrella. Se yhteinen nimittäjä on Yhdessä.

Yhteistä uraa yli 31 vuotta juhlitaan elokuussa ja syyskuussa 2022 keikoilla,  jotka kantavat nimeä Yhdessä. Akustisilla duokeikoilla ollaan esiintymässä elokuun aikana ja syyskuun alussa tehdään 4 esiintymistä isommalla kokoonpanolla: Kaija Kärkinen & Ile Kallio Band.

Liput 17 € Brummin nettikaupasta tai ovelta.

Tapahtuman tiedot

Ajankohta

10.3.2023 18.00 - 00.00

Paikka

Kulttuurikuppila Brummi, Karjalankatu 15, Rauma

Tapahtumakategoria