« Takaisin tapahtumalistaukseen

Tapahtuman tiedot

Ajankohta
6.10.2018 27.1.2019
Tapahtumapaikka
Rauman taidemuseo
Kuninkaankatu 37, 26100 Rauma + Google Map
Tapahtuman tyyppi

KKKR – Ulla Karsikkaan, Hannele Rosenbröijerin, Petri Rummukaisen ja Heli Ryhäsen teoksia esillä Rauman taidemuseossa

Ryhmän taiteilijoita yhdistää Kankaanpään taidekoulu, nykyinen SAMK kuvataide Kankaanpää, jossa he toimivat opettajina. Näyttelyssä on esillä maalauksia Ulla Karsikkaalta, Hannele Rosenbröijeriltä ja Petri Rummukaiselta sekä installaatioita Heli Ryhäseltä.

Ulla Karsikas maalaa metalliväreillä, jotka heijastavat valoa ja muuttuvat valaistuksen mukaan. Väriaine muodostaa maalauksen pinnalle rakenteita, joissa katse vaeltaa kuin luonnon näkymissä. Metallin kiilto ei ole vain teollinen ilmiö. Luonnossa on järvien ja merien hopeisuutta, kalojen kultaisuutta, taivaanrannan monimutkaisia väriyhdistelmiä, hopeapajuja, koppakuoriaisia ja tietenkin hopeinen kuu.

Hannele Rosenbröijerin teokset käsittelevät todellisuuden hahmottamista ja kehollisuutta. Teoksissa rinnakkaiset todellisuudet kohtaavat. Arkisen kaupunkiympäristön kiireen näyttää pysäyttävän alastomien hahmojen dramaattiset ryhmät. Rosenbröijerin kuvissa urbaanit maisemat ja digitaaliset maailmat, meidän todellisuutemme, on muuttuva ja moniulotteinen, mutta keho kantaa elämän ja kuoleman kiertokulusta nousevaa pysyvyyttä ja pyhyyttä. Ilmestyksenomaisissa kuvissa maailmojen välinen raja on häilyvä ja todellisuus hahmottuu vasta katsojan mielessä.

Petri Rummukaisen taiteilijanura alkoi omaperäisellä Suomi-pop taiteella 1990-luvulla. Sen jälkeen hän on suosinut abstraktia ilmaisua, jossa väri ja pelkistetty maalaustapa on ollut pääroolissa. Nyt Rummukainen on mielenkiintoisessa vaiheessa palaamassa figuratiiviseen pop-surrealismiin, kohti figuureja, joissa yhdistyy unenomainen ja todellinen kokemuksellinen ympäristö.

Heli Ryhäsen kiinnostuksen kohteena on kuvailla aiheita jotka liittyvät ihmisyyteen: elämäntilanteet, ongelmanratkaisukyky tai kyvyttömyys, suhtautuminen toisiin ihmisiin, suhtautuminen omaan itseen, muihin lajeihin. Ja siinä rinnalla kehon kieli, sanaton viestintä, alitajunta. Näyttelyn tulevissa teoksissa ihmisyys on sekä läsnä että poissa. Kasvit, hiiret ja ihmiset lomittuvat. Teokset linkittyvät elämän hetkellisyyteen ja luonnon kiertokulkuun. Häviävä ruumis ruokkii elollista elämää, joka vuorollaan kuihtuu synnyttäen taas uutta.

Kartta