Tapahtumakalenteri

Suvi Teräsniska – Ihmisen poika

Suvi Teräsniska julkaisi vuoden 2019 elokuussa oman versionsa Yö-yhtyeen koskettavasta kappaleesta Ihmisen poika.
Kappale oli Suvin edesmenneelle ystävälle ja mentorille Olli Lindholmille erityisen rakas.

–Minulta on kovasti toivottu keikoille Yön kappaleita. Siksi päätin myös surutyönä itselleni tehdä kiertueen, jolla esitän minulle rakkaita Yön lauluja. Saan samalla itsekin purkaa ikävääni laulamalla ja kertomalla omia tarinoitani Yö-yhtyeen musiikista ja sen merkityksestä elämääni. Kiertueella haluan kunnioittaa itselleni rakkaita ihmisiä Yö-yhtyeen taipaleen varrelta. Matkan varrelle on mahtunut myös paljon hyviä ja iloisia asioita, joten toivon että konserteissa ei pelkästään vellota surussa vaan voidaan myös nauraa, Suvi sanoo.

Rauma-salissa sunnuntaina 25.9.2022 klo 19.00

Liput alk. 37,50€  Ticketmaster

Suvi haluaa olla mukana auttamassa vähävaraisia lapsia ja lapsiperheitä, joten siksi osa lipputuotoista menee Hope ry:n toiminnan ja erityisesti pienten lasten tukemiseen.

Suvi Teräsniskan Ihmisen poika -konserttisalikiertue peruttiin syksyltä 2021. Jo ostetut liput käyvät sellaisinaan uusille konserttipäiville 2022.

Tapahtuman tiedot

Ajankohta

25.9.2022 19.00

Paikka

Rauma-sali, Satamakatu 26, Rauma

Tapahtumakategoria