Tapahtumakalenteri

Taiteilijatapaaminen ja materiaalinkeruutilaisuus

Kuvataiteilija Milja Viita ja Lönnströmin taidemuseo aloittavat yhteistyössä taide-elokuvaprojektin Fata Morgana. Elokuva tulee rakentumaan Viidan keräämästä, raumalaisesta merenkulusta kertovasta kotiarkistojen aineistosta, joka voi olla valokuvia, liikkuvaa kuvaa tai esimerkiksi kirjeitä. Tule esittelemään taiteilijalle kotiarkistosi merenkulkukuvastoa! Tilaisuudessa voit esitellä ja luovuttaa kuvamateriaalia Milja Viidalle henkilökohtaisesti ja kertoa hänelle omista tai sukusi merenkulun tarinoista. Erilaisten aineistojen katselemiseksi on käytettävissä valopöytä sekä kaitafilmiprojektori. Taiteilija kuulee mielellään raumalaisen merenkulun perinteistä.

Kaikki ovat myös tervetulleita paikalle katsomaan Milja Viidan kolmea tuoreinta elokuvaa, joita esitetään koko illan non-stop -periaatteella. Milja Viita on filmille kuvaamisen asiantuntija, jonka elokuvat syntyvät hitaasti käsityönä analogisen filmimateriaalin parissa. Tilaisuudessa voi myös keskustella taiteilijan kanssa hänen työskentelytavoistaan ja työvälineistään.

Maksuton tilaisuus on kaikille avoin ja siihen voi osallistua milloin vain klo 16–19 välillä.

Elokuvat:
Bambi (2022) 10 min
Milja Viidan uusimman teoksen lähtökohtana on hänen Yhdysvalloista hankkimansa esityskopio ikonisesta Disney-animaatiosta Bambi. Viita kuvasi 53 mm filmimateriaalia yksityiskohtaisesti harvinaisella optisella printterillä. Lopputuloksena syntyi tulkinta, josta voi löytää analogisen elokuvan estetiikkaa ja monimerkityksisiä kaikuja alkuperäisestä elokuvasta.

When We Are Nothing Left (2020) 7 min
William Blaken hengessä syntynyt minimalistinen elokuvatutkielma ajasta, äärettömyydestä ja elämänkierrosta. Elokuva on kuvattu Bolex-elokuvakameralla ja kehitetty käsin Kanadan Ontariossa kesällä 2018.

Eläinsilta U-3033 (2018) 12 min
Kokeellinen 13-minuuttinen elokuva on kuvattu moottoritien ylittävällä, metsittyneellä riistasillalla. Risto Jarva -palkinnolla palkittu elokuva on kuvaus siitä, kuinka ihminen valjastaa luonnon tarvitsemaansa käyttöön ja asettaa toiminnallaan eläimet ja kasvikunnan ahtaalle.

Tapahtuman tiedot

Ajankohta

7.4.2022 16.00 - 19.00

Paikka

Kulttuuritalo Poselli, Nortamonkatu 12, Rauma

Tapahtumakategoria