Tapahtumakalenteri

Valokuvailta Rauman museon Marelassa: Koulumuistoja

Rauman museon Marelassa (Kauppakatu 24) järjestetään valokuvailta aiheella koulumuistoja. Valokuvaillassa katsellaan valokuvia Rauman museon kuvakokoelmista ja muistellaan kouluaikoja menneiltä vuosikymmeniltä. Marela toimii myös päivystävänä museona klo 16-19, jolloin pääsymaksu kohteeseen on vapaaehtoista. Valokuvailtaan osallistuminen on maksutonta.

Rauma on aina ollut koulukaupunki ja sen kouluhistoria alkaa jo keskiajalta, jolloin kaupungissa toimi fransiskaaniluostarin yhteydessä luostarikoulu. 1600-luvulla perustettiin Rauman pedagogio, jonka jälkeen Raumalla toimi tilapäisesti sekä Porin Triviaalikoulu, että Turun Katedraalikoulu. 1890-luku oli lyseoiden perustamisen aikaa ja lyseot saivatkin kaksi hienoa uutta rakennusta Tarvonsaarenkoulun ja arkkitehti Wivi Lönnin suunnitteleman jugendtyylisen lyseorakennuksen. Kansakoulu oli aloittanut toimintansa vuonna 1872 ja sen ensimmäinen koulurakennus oli apteekkari Hellstenin huvila Blåsbackan mäellä. Kouluja oli myös Rauman maalaiskunnassa, jossa toimi esimerkiksi Unajan, Uotilan, Kortelan ja Syvärauman koulut. Korkeakouluista Raumalla on toiminut opettajien koulutuslaitos eli seminaari vuodesta 1896. Lisäksi Rauma on kouluttanut merenkulkijoita ja Rauman merikoulusta on valmistunut kauppalaivureita, merikapteeneja ja perämiehiä aina vuodesta 1880.

Lisätiedot: rauman.museo@rauma.fi

Kartta

Tapahtuman tiedot

Ajankohta

15.3.2023 17.00 - 18.30

Paikka

Marela, Kauppakatu 24, Rauma

Tapahtumakategoria