Tapahtumakalenteri

Värillä on väliä -taidenäyttely

VOV – Värillä On Väliä -taidenäyttely

Jesse Blomberg on Raumalla asuva itseoppinut taiteilija, joka on aikaisemmin kerännyt laajaa seuraajakuntaa Instagramissa. Nyt sinulla on mahtava tilaisuus päästä katsomaan Jessen taidetta paikan päälle, kun hän järjestää ensimmäisen fyysisen näyttelynsä Rauman Sepän talossa, Alfredinkatu 3.

Odotettavissa on laaja kattaus värikkäitä akryylimaalauksia eri tyylilajeissa abstraktista esittävään. Teokset ovat vuosilta 2021-2022. Näyttely huipentuu 10.7. Suomen kuvataiteen päivään.

”Saan ideat taiteeseeni unista ja populaarikulttuurista. Seuraan myös paljon muiden tekemää taidetta, josta poimin kokeiltavaksi erilaisia tyylisuuntia. Luonnostelen yleensä teokseni piirtämällä paperille, josta siirrän ne sitten kankaalle.  Ensin tulee muoto ja sen jälkeen värimaailma, joka rakentuu väri väriltä.
Koen, että ilman alan koulutusta olen vapaa kokeilemaan erilaisia tyylejä ja värimaailmoja ”oikeaoppisuudesta” välittämättä. Työskentelen pääasiassa akryyliväreillä ja pidän vahvasta värimaailmasta ja kontrasteista. Pyrin saamaan töihini unen kaltaista mystiikkaa ja soljuvia piirteitä.
Perheen, päivätyön ja taiteilun yhteensovittaminen on aika ajoin taidetta jo itsessään. Kaikelle on onneksi löytynyt oma aikansa ja paikkansa.”

Näyttely on avoinna 3.–10.7.2022 kello 12–18.

”Maalaaminen on helppoa niille, jotka eivät tiedä mitä tekevät.” –Edgar Degas

Kartta

Tapahtuman tiedot

Ajankohta

3.7.2022 - 10.7.2022

Paikka

Sepän talo, Alfredinkatu 3, Rauma

Tapahtumakategoria