Marela
Kartta

Lasten lauantai Rauman museon Marelassa
Rauman museo järjestää Marelassa (Kauppakatu 24) laskiaisteemaisen Lasten lauantain. Lapsille on luvassa teemaan sopiva esinesuunnistus ja jokainen suunnistuksen suorittaja saa lisäksi pienen palkinnon. Marelaan on koko tapahtuman ajan vapaa pääsy.

Marelan elämät -näyttely
Rauman museon Marela, laivanvarustajan kotimuseo, on toiminut museona 17.4.2022 jo 40 vuotta. Juhlavuoden näyttely kertoo Marelan rakennushistoriasta, siellä asuneista henkilöistä sekä 40 vuotta kestäneestä museotoiminnasta. Näyttely avautuu yleisölle 13.5.2022. Pääsymaksut

Joulukukkanäyttely
Rauman museon Marelassa (Kauppakatu 24) on esillä pienimuotoinen joulukukkanäyttely. Aidot kukkaistutukset ovat nähtävillä laivanvarustajan kotimuseon näyttelytiloissa. Pääsymaksut näyttelyyn: Aikuinen 6€, eläkeläinen/työtön/opiskelija 3€, Museokortti, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi Marelan aukioloajat

Glögi-ilta Marelassa
Rauman museon Museon Ystävät järjestävät Tonttujen yönä 10.12. ohjelmallisen glögi-illan laivanvarustajan kotimuseossa Marelassa (Kauppakatu 24). Luvassa on entisten museonjohtajien esityksiä omasta ajanjaksostaan 130-vuotiaassa Rauman museossa, glögitarjoilua sekä musiikkiesityksiä. Tapahtumaan on

Päivän jaaritus
Päivän jaaritus tai ”raumlaine jaaritus” on lyhyt päivittäin vaihtuva raumankielinen puheenvuoro, joka toistuu Pitsiviikon 17.-25.7. ajan vaihtuvissa paikoissa. Puheenvuorot lausuu Ossi Paavola. Perjantaina 23.7. Päivän jaaritus lausutaan Marelan sisäpihalla osoitteessa

Yleisöopastus laivanvarustajan kotimuseossa Marelassa
Opastuksessa tutustutaan laivanvarustajan kotimuseoon Marelaan ja siellä 1800-1900-lukujen vaihteessa asuneeseen Granlundin perheeseen. Opastus alkaa Marelan sisäpihalta, josta siirrytään Marelan saliin. Tutustuminen Marelan sisätiloihin omatoimisesti voimassa olevat koronarajoitukset huomioiden. Opastus sisältyy